Keuhkoembolia.

Diippiä settiä, suuren suuri W A R N I N G !!!

Voi Karibian-loma sentäs. Aurinkoa, lämpöä, Karibianmerta, loistoristeilijä. Täydellinen loma. <3

Paitsi että toin pienen tuliaisen.. Naureskelin, jotta heti se alamäki alkaa kun 30v tuli täyteen.

Samalla nyt esittelen teille tämän 2kk sitten tehdyn liehukeneuleen. Viimeisenä yönä ennen aamuista lähtöä tämän surautin. Tämä on ihan mun lempparini.  Vaikeuksien kautta voittoon, oli nimittäin hihat liian kapoiset, niin hihan alapuolella on patenttiratkaisulla yksi "palkki" leventämässä hihaa. Toimii, eikä niinkään huomaa/muista käytössä. Kankaana ihana Käpysen Pitsi-merinoneulos. <3 (100% mulesing-vapaata of course.) Tutoriaali neuleeseen täällä.

Neuleella on ollut paljon käyttöä niin reissun viileissä illoissa kuin kalman kylmässä Suomessakin. Musta huumori pitää naisen pinnalla. Ompelin mä lapsille suuren läjän kesävaatteita reissuun. En ole vaan saanut kuvattua niitä, sattuneista syistä ja omaa laiskuuttani myös.

Mutta niin, aiheeseen. Reissu oli ihana ja antoisa ja kaikkea sensellaista. Vaan rupesin ihmettelemään loman loppupuoliskolla pohjekipua, Meksikossa oltiin silloin. Olimme kävelleet varmaan 10km ja juoneet liian vähän, luulin että kramppaa vaan. Välillä herätti yöllä, mutta sitten kuitenkaan ei niin paljoa häirinnyt, että olisin huolestunut. Aavistuksen verran kävi mielessä, josko voisi olla veritulppaa, kun pitkät lennotkin kerta takana. Silmissä kuitenkin vilisi dollarit, kun mietin "sairasosaston" maksuja - matkavakuutus kun kattaa vain akuutit vaivat. Päätin siis venytellä ja hieroa.

Kipu jatkui kotosalla. Heti seuraavana päivänä loman jälkeen palasin töihin. Töissä valitin kramppipohjetta ja vitsailin, että kohta on keuhkoembolia kun kuitenkin on veritulppa ja tässä sitä hieron. Heh heh...

Töissähän meillä oli ihan jäätävää kiirettä. 12000-15000 askelta kertyi päivässä askelmittariin. Ylitöitä, ei aikaa kunnon tauoille. Kramppi katosi ja olin tyytyväinen. Paitsi sitten iski väsymys. Öisin näin painajaisia, kuinka ihmiset kuristavat minua. Painajaisia toisen perään. Rappusten nousu sai hengästymään. Töissä pilkin tauoilla tai välillä jopa tietokoneen edessä. Jalat olivat niin raskaat, valitin väsymystä. Pomo tuli kyselemään, kuinka menee. "Kuolema korjaa", sanoin. Pomo tsemppasi ja sanoi, ettei täällä kukaan saa kuolla ilman hänen lupaansa. 

Ihminen, jolla on aina monta rautaa tulessa, on vilkas liikkeissään, energinen ja aktiivinen liikkuja. Sitten tulee suunnaton väsymys ja siitä seuraava ahdistus. Mikä minussa on vikana? Nyt oli käden nostaminenkin työlästä. Makasin sohvalla. En jaksanut katsoa kännykkää, en telkkaria. Makasin vain. Itkin.

Työkaverin kannustamana soitin työterveyshuoltoon. Olin niin loppu ja puhki, että itkin puhelimessa niin, etten saanut ajanvaraussihteerille melkein omaa nimeäni sanottua. Sen lisäksi, että olin huolissani voinnistani, koin suurta syyllisyyden tunnetta myös siitä, että jätän työkaverit pulaan kaiken kiireen keskelle. Että miksi nuori uupuisi - minun juuri pitäisi jaksaa. Sain työterveydestä maksusitoumuksen Mehiläiseen, jonne suuntasin samana iltapäivänä.

En osannut yhdistää pohjekipua ja väsymystä. Ei tietenkään osannut lääkärikään. Mainitsin vain, että juuri olin lomallakin ja tunsin oloni niin virkeäksi, kun yhtäkkiä tuntui, ettei jalat enää kantaneet. Burnout oli diagnoosi, kuulemma ihan selkeä. Niin se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ensin menee lujaa ja sitten kroppa sanoo stopin, vaikka mieli haluaisikin olla ahkera. Kyselin vielä, josko voisi olla mitenkään somaattista nämä vaivat. Kilpparilabrat ja jotain muuta perushöttöä otettiin, kaikki ok. Oli vaikea hyväksyä ja uskoa, että olisin näin voimaton ja huonovointinen pelkästä uupumuksesta.

8 päivää olin sairaslomalla. 2 päivää makasin, kun en muutakaan jaksanut. Kolmantena päivänä yritin käydä kävelyllä. Tein reilu 1km lenkin ja vähän yli puolenvälin luulin, etten selviä kotiin. Näin kotitalon pönöttävän lyhyen matkan päässä, mutten vain löytänyt voimia. Hitaasti raahauduin kotiin miettien, miten huonoksi ihmisen kunto voi mennä. Kunto meni ylös alas. Vajaa viikon sairausloman jälkeen kävin työkaverin kanssa kävelyllä, taisi olla vähän alle 5km. Siinä kohtaa, kun sanoin työkaverille heipat, mietin kuumeisesti, miten pääsen kotiin. Kulissi pitää aina kun on pakko - sen jälkeen tulee romahdus. Oksetti, hengästytti, pulssi hakkasi. Raahauduin taas kotiin, rojahdin sohvalle ja mietin, miten saan pienimmän haettua päiväkodista tai edes tehtyä ruokaa. Muistelisin, että sinä iltapäivänä lapset söivät voileipiä päivälliseksi.

Sairausloma loppui. Yritin mennä töihin yövuoroon. Jo ennen kotoa lähtöä olin todella väsynyt, ahdistelin, että miten jaksan koko yön töissä valvoa ja touhuta. 2h töissäolon jälkeen aloin oksentamaan. Kerran. Kotona toisen. Menin nukkumaan, sitten se taas lakkasi. Kummallinen vatsatauti, ajattelin. 

Parin päivän päästä menin uudestaan töihin. Koulutuspäivä. Koko ajan kyllä huimasi ja mietin, miten kehtaisin sanoa, että voisinko päästä istumaan. En kehdannut. Virvotteluhuoneessa seistä pönötettiin tuntikausia, välillä itse tehden, välillä toisia katsellen. Ajattelin, että millainen hulabaloo siitä tulisi, jos siihen paikkaan pyörtyisin. En pyörtynyt. Mietin myös, voisiko fyysisesti olla mahdollista nukahtaa pystyyn. Ei ollut. Kulissi kestää aina. Tietenkin kaikki huomasivat, ettei ole nyt asiat mulla hyvin, ei vieläkään. Mutta syytä ei kukaan osannut aavistaa.

Seuraavana yönä heräsin hirveään pohjekramppiin, kovempaan kuin aiemmin, mutta tunnistin kivun samaksi. Kova kramppi, mutta lihas ei lainkaan kireä. Päässä välähti kunnolla laskimotukoksen mahdollisuus. Päätin, että aamulla soitan lääkäriin.

Sain päivystysajan. Mietin jo sen perumista, kun pohje kuitenkin oli taas ok. Menin sitten kuitenkin vastaanotolle lähinnä oman mielenrauhan vuoksi. Sairaanhoitaja otti vastaan ja haastatteli. Oli heti vakavissaan: 12h lentomatka, ehkäisyrengas ja satunnainen stressitupakointi. Ohjasi lääkärin vastaanotolle. Sieltä lähdinkin lähes naurun saattelemana pihalle. Lihaskramppi vain. Ei turvotusta, ei punoitusta, ei kunnon riskitekijöitä edes. Huokaisin helpotuksesta. Lääkäri laittoin lähetteen hyytymisnäytteeseen (FiDD), ihan varmuuden vuoksi. Menin tyytyväisenä iltavuoroon.

Tuli soitto. "Tää arvo on pikkasen koholla. Ei siellä varmaan mikään oo kun toi on niin vähän koholla, mut mee kuitenkin laskimoiden ultraan. Missä oot? Ai töissä? No hyvä, mee heti sinne röntgeniin, mä laitan lähetteen."

Syvä laskimotukos oikeassa sääressä. Mulla oli työpuhelin taskussa, lääkekaapin avaimet ja kaikki. Siinä paniikissa olin unohtanut ne taskuun ja kaulaan. Sopertaen soitin osastolle, nyt tarttis tulla nää hakemaan. Työkaverin nähdessäni purskahdin itkuun. Sain ison lämpöisen halin.

Menin terveyskeskuspäivystykseen. Ulkomaalaistaustainen lääkäri haastatteli minut huonolla suomella. Ei meinannut päästä yli siitä, että olen väärässä päivystyksessä. 

-Miksi et ole kotikunnassasi?

-No kun kävin tässä äsken ultrassa ja ne lähetti tähän.

-Mutta miksi et mennyt sinne omaan terveyskeskukseesi?

-Kun olen täällä töissä ja kävin tässä ultrassa ja ne lähetti mut heti tänne.

Tätä keskustelua käytiin muutamaan otteeseen. Lääkäri oli lähettämässä minut kotiin Klexaneiden kanssa. Juttelin aiemmasta kivusta, siitä että luultavasti tukos on jo vanhempi. Että tässä välissä yleiskuntoni on ollut erittäin huono. Ei se kuulemma ollut ollenkaan tyypillistä. Lupasi kuitenkin konsultoida sisätautilääkäriä, kun mainitsin, että olin tukoksenkin suhteen oikeassa. Osansa saattoi tehdä myös se, ettei työpukuiselle hoitajalle hirveästi kehtaa sanoa vastaan. Lääkäri soitti, minä huutelin taustalta kaikkia tietoja - ei sisätautilääkärikään saanut selvää lääkärin puheesta.

Keuhkoröntgenien kautta sisätautipäivystykseen. Labroja, vitaalit. Pyysin päästä lepäämään, sain makuupaikan käytävältä. Juttelin sisätautilääkärin kanssa. Hän oli myös sitä mieltä, että keuhkoembolian riski on melko pieni, labrat kuitenkin kaikki kunnossa ja yleisvointini hyvä. Sanoi kuitenkin, että kun taudinkuvani on muutenkin ollut niin kummallinen, niin otetaan nyt kuitenkin keuhkojen TT. Kiittelin vuolaasti.

Koko päivän olin kävellyt ja istunut ja edellisenä päivänä käynyt kokeilemassa joogaakin (tosin ihmettelin, onko ihan normaalia hengästyä joogasta niin kovin). Nyt en saanut yhtäkkiä kävellä mihinkään. Vessaan pääsin hoitajan saattamana. TT:n tulokset tulivat, lääkäri kurkkasi sermin takaa varovaisesti virnistäen. Tiesin heti.

Oikealla puolella kolmessa lohkossa segmenttitasoiset emboliat, vasemmalla yksi. Paha aavistukseni oli oikeassa. Nyt oli väsymyksellä nimi. Keuhkoembolia. Tunnetila vaihtui helpotuksesta epäuskoon, pelkoon ja "mä tiesin!" -riemuun ja takaisin ahdistukseen. Käsittämätöntä.

Lääkäri rauhoitteli, ettei mulla hengenvaaraa ole. Tukokset olivat niin pieniä, että olivat menneet pienempiin suoniin ja olin niihin hiljalleen tottunut. Yön yli sairaalaan. Näpsäkkä hoitaja totesi, että et sä täältä ainakaan kolmeen päivään pääse. Säikähdin. Lääkäri oli eri mieltä, pääsin (tai jouduin) seuraavana päivänä kotiin. Nipsnaps, kotiutumispaperit kädessä ja Marevan-ohje toisessa kourassa. Olin ihan pöllämistynyt.

Tukisukat tilauksessa, Marevan-hoitajan numero lippulapuissa, apteekkireissu. Pelotti, josko vielä isompi knölli keuhkoihin irtoaisi. Järkytys, kiitollisuus, ahdistus, ilo, suru, kiitollisuus. Tuhat eri tunnetta ylös ja alas. Taas, ja koko ajan.

Nyt tuli tosi monta kuvaa. Pakko oli katkottaa tekstiä jotenkin. Liian raskaslukuiseksi tulisi muuten.

Tämä on ehkä tähänastisen elämäni henkilökohtaisin postaus. Tällä hetkellä elämäni pyörii kuitenkin niin paljon keuhkoembolian ympärillä, etten oikein muutakaan osaa. Hymykuvat Karibialta tuntuvat jotenkin tyhjänpäiväisiltä, kaavatekniset asiat myös. Tämä piti saada ulos, synnytettyä teksti tästä kaikesta. Se ehkä helpottaa vähän.

Vaikeinta on olla tavallisesti. Sillain kuin kaikki muutkin. Että kun joku kysyy, mitä kuuluu, en hölötä tulpasta ja Marevaneista, vaan ihan tavallisista asioista. Kun niiden muidenkin elämät vaan menee rataansa.

Olen niin hitsin kiitollinen, että olen hengissä. Monta pientä köntsää olisi voineet olla yksi iso. Sitten olisin taistellut hengestäni. Sitten mielessä pyörii Marevan-hoito, INR-arvot. Mummo-olo. Vedän joka aamu hoitosukan jalkaan. Joka päivä pesen toisen, kun toista käytän. Voin ottaa korkeintaan lasin-kaksi viiniä hissukseen, ehkä silloin tällöin. Pääsiäisenä kieltäydyin aika monesta viinilasista. Pieniä juttuja, mutta sitten kuitenkin niin isoja. Huonomminkin voisi olla, voisin olla nimittäin haudassa. Tätä kirjoittaessa valkenee, miten helpolla pääsinkään. Vaan silti, kun terveestä ihmisestä tulee sairas ihan pienessä hetkessä, se järkyttää pientä mieltä. Koko lopun iän pistän lennoilla Klexanea, pitkillä automatkoilla myös.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa sairaalasta pääsyn jälkeen kävelylenkillä. Se oli ihanaa. Hengästynyttä ja vähän väsähtänyttä, mutta ihanaa. Kaksi viikkoa olen nyt toipunut diagnoosin jälkeen. Väsymys alkaa väistymään, en olekaan enää sumussa koko aikaa. En nuku melkein kellon ympäri. En nukahda heti kun laitan pään tyynyyn.

Vielä vinkki kaikille: Älkää luottako marketin lentosukkiin. Niistä ei ole hyötyä. Käyttäkää laadukkaita sukkia, nouskaa välillä ylös jaloittelemaan. Juokaa vettä vähintään 1dl/tunti. Hormonaalisissa ehkäisyissä on aina riskinsä. Se 6/1000 mahdollisuus tukokseen voi tulla just sulle. Ja niin, sain herätyksen myös sen turhan tupakanpolton lopettamiseen. Se on myrkky, ihan oikeasti.

PS. Ajattelin muuntaa blogia enemmän myös lifestyle-puoleen. Ei pelkkää ompelua ehkä enää. Myös  hajatelmia, kotijuttuja, kosmetiikkaa, terveyttä. Miltä kuulostaa?

Uusi vuosi, uusi koti, uusi ompsu

Me muutettiin! Ikiomaan taloon, tästä on haaveiltu pitkään. Nyt ollaan reilu 1kk asuttu uudessa kodissa, tavarat alkavat olemaan paikoillaan. Ihan tuntuu jo kodilta. <3 Täällä on hyvä kuvatakin, kun on valoisaa ja avarampaa (verhot puuttuu, hehe).

Ja voitteko kuvitella: mun järkkärin laturi löytyi! Se oli keskimmäisen sängyn alla, töpselissä kiinni. Kyllä se tiesi että se siellä oli, muttei ollut tiennyt, että se oli se laturi, mitä kuumeisesti etsin säännöllisesti. Jos sitten taas ihmettelette, miksi olen ottanut kuvia kännykän kökkökameralla, se johtuu ihan siitä, että nyt on hukassa kameran akku. Kyllä. Näin sen kyllä jossain, mutten tiedä, missä. Kai se jossain noissa 5 avaamattomassa laatikossa on. Kai.

Suuri Käsityölehti 11-12/2016 sisälsi tällaisen kivan hölttänän, jota päätin kokeilla. Ensimmäinen SK:n kaava, mitä käytän, Noshin kaavat poislukien. Tilannut olen lehteä kuitenkin n. vuoden...

Tein koon L, mutta M olisi riittänyt mainiosti, nyt jää yläosaan ihan hirveästi tyhjää pussia, vyötäröni kapein kohta kun on melko ylhäällä (tai jenkkakahvat vaan isot). Tunikaksi on kyllä aika pitkäkin mulle. Onpahan vilpoisa meidän tulevalle etelänlomalle ihan mekkona! Nauhakujassa viilettää ihana pitsinauha omista kätköistä. Aika nätisti sopii tähän mekkoon, vaikka itse sanonkin. Kankaana Verson puodin Paratiisin universumi -trikoo. <3

Mekkonen siis valmistui noin viikko sitten, taas on kuvien siirto koneelle vähän kestänyt.. Mutta NYT. NYT minä otin asiakseni oikein istua koneelle, laittaa kuumeiselle juniorille lastenohjelmat päälle ja puuhailla omiani. Jess.

Nyt tartteekin teiltä, rakkaat lukijat kysyä: mitä tykkäätte? Nojoo, tietty mekkosesta, mutta uudesta kodista, näin parin kuvan perusteella? Eikös olekin ihanan valoisaa.

Sain oman ompsun autotalliin (puolikkaaseen siitä). Sen pääsin vasta vastikään korkkaamaan - niin hirveästi on ollut kiireitä elämässä (inhottavaa kun kaikki ei pyöri harrastustoiminnan ympärillä). Vielä haluan vilauttaa teille kaikkein pyhimpääni. Ei, en ala nakuilemaan, vaan läväytän kuvan ompsupompsusta. Vihdoin on muuten kaikki kaavakirjat ja -lehdetkin kunnolla ojossa tuossa vasemmalla hyllyssä. (Saa tätäkin kommentoida.)

Omat lemppariompeluni

DIY Storiesin Paulina haastoi minut jo elokuussa Rakkaudella tehty, ylpeydellä pidetty -haasteeseen. Muutaman kuukauden myöhässä vihdoin sain vastauksen valmiiksi. Nämä ovat vuoden aikana tekemistäni ne aivan lemppareimmat työt itselleni:




1. KUKKAMEKKO

Kerrasta ehdottomasti lemppariksi. Rento, mutta kuitenkin siisti. Taidan tehdä toisen melkein samanlaisen pitkähihaisena talveksi, siihen laitan kuminauhakiristyksen hieman alemmas. Kangas on myös aika hitsin ihana. <3

 2. PIKKUMUSTA

Pikkumusta sopii milloin vain, missä vain. Varsinkin, jos se on joustocollarista. Käytän farkkujen tai paksujen leggareiden kanssa. Iltamenoihin menee mitä mainioimmin korkkareilla ja sukkiksilla.

3. HÖLTTÄNÄ

Hölttänäkin on sellainen jokapaikan vaate. Vaikka olisi muutama ekstrakilo kertynyt vyötärölle tai muuten vaan haluaa olla rennosti, hölttänä on aina hyvä. Itse malli ei kovin pue minua: harteikkaana ja rintavana, näytän isolta laatikolta. Silti vain hölttänä lentää niskaan melkein useammin kuin mikään muu vaate. Se on vaan niin mukava.

4. BIKERIT

Lämpöisestä ja superjoustavasta urheilukankaasta tehdyt bikerit menee ihan minkä tahansa yläosan kanssa. Koska ovat vähän housumaiset, eikä lainkaan läpikuultavat, voi ne pukea lyhyemmänkin tai vaikka polven yläpuolelle ulottuvan tunikan kanssa. Yksinkertainen väri antaa paljon vapautta yhdistelyjen suhteen.

5. LAKANAT

Viimeisimpänä vaan ei lainkaan vähäisimpänä; lakanat. Marimekon tasaraidasta tehdyt unelmanpehmeät trikoolakanat. Tämä kyseinen väri ei kuulu meille, vaan meni lahjaksi viime jouluna. Omasta väristä ei ollut kuin huonoja kuvia, viikattuna. Idean ymmärtänette. Voin suositella kaikille trikoolakanoiden kokeilemista. Mummukin soittelee aina kun vaihtavat mun tekemät lakanat vuoteeseen ja muistaa kehua, kuinka ihanan pehmeät ne onkaan. <3 (PSST..! Tutoriaali täällä.)

Haastan Unelmallisen ja Villa & Villan naiset!

Haasteeseen voi osallistua myös somessa häshtägillä #ylpeydelläpidetty.

Lahjoja miehille

 Noin vuosi sitten ostin tämän Verson Puodin Hauki-kankaan ihan vaan isääni ja veljeäni ajatellen. Kummatkin ovat kovia kalamiehiä ja meidän Saimaan-mökin vesistä saaliiksi saa hyvällä kalaonnella joko haukia tai kuhaa. Kankaan ihana kalevalainen henki on samalla tyylikäs ja trendikäs. Ihana.

Veljelläni sattui olemaan synttärit isänpäivänä, joten ompelin mieheni H&M-paitaa mukaillen pitkähihaisen paidan hänelle lahjaksi. Mittoja ei ollut, mutta tuli kuulkaa niin passeli, että oikein hämmästelin. Koko lienee L, veli tykkää väljästä.

Isä sitten sai tuubihuivin ja pipon, jossa on joustocollaria vuorina. Niistäkin tuli ihan just passelit! Tuuri oli matkassa.

PS. Pimeiden ja rakeisten kuvien aika on jälleen koittanut. Järkkärin laturia ei ole vieläkään löytynyt. Aurinko pilkahtaa joskus päivällä käväisten, sisällä on kelmeää ja pimeää. Koittakaa kestää huonolaatuisia kuvia!

Kukkamekko

 

Pikaista, mukavaa surautettavaa. Tuttu luottokaava, Ruskamekko. Hyllyltä käteen tarttunut iki-ihana Pehemiän Ruusutarha-trikoo. Flown virtaa. Pääntien kavennus ja syvennys. kanttaus samalla trikoolla. Kuminauharypytys vyötärölle. Lyhyttä ja ytimekästä. Joskus se vain menee niin - klik ja klik, kaikki loksahtelee kohdilleen.

Ainoa, mikä harmittaa, on se, ettei tämä ompelusta tullut tehtyä alkukesästä. Onneksi on sukkahousut ja neuleet, voin ympäri vuoden käyttää. Helma jos olisi aavistuksen pidempi ollut, vielä parempi. Nyt kun kavensin helmaa ja suoristin myös kaarevaa reunaa, niin lyheni aavistuksen turhan paljon.

Mitä tykkäätte? :)

Tulppaanihame (se ensimmäinen)

Eikö olekin ehkä edistystä, kun kuukauden tauon sijaan edelliseen postaukseen on vain 3 viikkoa? ;)

Rauhallinen postaustahti saattaa pysyä jatkossakin - tosin nyt olen jo ommellut muutaman vaatteen varastoon, ehkä saan otettua kuvatkin julkaisua varten. :)

 Tämä tosiaan on ensimmäinen tulppaanihameeni, ennen tulppaanimekkoa tehty. Kaavana vanha leikelty hameeni, muokkailtu hieman. Vaikka tämä on ihan kelpo vaate, huomaa kyllä, että on ensimmäinen. Laskokset ovat liian pienet ja väärään suuntaan: kuviollisessa kankaassa ei oikein pääse esille. Hameessa itsessään aavistuksen liian vähän väljyyttä ja vyötärökaitalekin alkaa ehkä hieman liian matalalta ja tulee tosi korkealle. Helmakaitale taas jää vähän lerpattamaan heti käytössä, vaikka alkuun olisikin napakka (tätä on jo yksi päivä käytetty näitä kuvia ottaessa). 

Ihanaa kun kesä on tekemässä tuloaan. Kesävaatteita ja muuta mukavaa luvassa. <3 Huomenna alkaa pienimuotoinen hyvänmielen kampanja useamman blogin kesken, joten pysy kuulolla ja seuraa somea!

Ihana Ruusutarha-kangas Pehemiältä. <3

Tulppaanimekko

Ohoi! Täällä ollaan! Ihan käsittämätöntä, että edellisestä postauksesta on jo kaksi päivää vajaa kuukausi. Työelämä tosiaan iski takavasemmalta suoraan ompelusuoneen. Sen ajan, minkä olen kotona, ensimmäisenä ei (ihme kyllä?) ole mielessä ompelukset tai kankaat, vaan ketarat ojollaan makaaminen (minkä kotitöiltä ja lastenhoidolta ehdin). Tosin helpottamisen merkkejä on näkyvissä, pää ei ole enää ihan täysin tukossa kaikesta uudesta tiedosta, työasiat ei pyöri mielessä 24/7. Johan tässä vasta 1,5kk ollaan oltu töissä. :D

Sitten kun sain ommeltua, en saanut kuvattua. Ja sitten kun aloin kuvaamaan, huomasin järkkärin akun olevan loppu. Ja laturi hukassa. Ei se mitään. Kännyräpsyjä silvuplee. Samalla voimme käydä läpi syitä, miksi omalla etupihalla ei kannata kuvata (mutta oli pakko, koska ei jalustaa nyt sitten, koska ei järkkäriäkään). Kauniita alaviistosta otettuja kuvia. Jos naama ei ole edukseen, niin ainakin mekko näkyy, mikä on pääasia. ;)

Huomatkaatte, kuinka hienosti ja tyylikkässti olen peitellyt meidän pallogrillin ja naapureiden polkupyörät (sarkasmia, jos jäi epäselväksi).

Tämä on sellainen mekko, josta hameversio on ollut suunnitteilla pitkään. Hameversion tein ensin, mutta jäi sitten kuitenkin kuvaamatta. Yritän kunnostautua ja räpsytellä teille kuvia. Kaava on yhden ikivanhan, kulahtaneen ja lurpahtaneen ostohameen jäämistöä - leikkelin siis paloiksi ja tein haluamani muutokset. Yläosa on sitten ihan summassa saksittu, ostotoppia vähän apuna käyttäen. Laskoksista tykkään, taskuista tykkään. On muuten tässä mekossa ja siinä edellisessä hameessa ensimmäiset laskokset, jotka olen koskaan ommellut. Ei se ollutkaan vaikeaa, vaikka luulin!

Ja se kuulkaa istuu. Niinkuin ISTUU. Ei selkäryppyjä, ei kainaloläskejä. Jess.

Tein muuten ihan tavallisten laskosten lisäksi elämäni ensimmäiset muotolaskokset tuonne kankun päälle. Ihan summassa surautin ja kappas, meni heti toisella yrittämällä juuri nappiin. Muuten olisi jäänyt vähäsen pussittamaan sauman alta kurjasti. Ja huomatkaa, ei selkärypyn ryppyä! Olen niin iloinen! Ihan totta, sellainen oikea luomisen ja onnistumisen riemu on nyt kyllä. :)

Ja huomatkaa hieno potkumopo. Eikö se ole niin, että mitä et pysty piilottamaan, korosta? No, siinä se nyt sitten on.

Meleerattu harmaa Paratiisin puutarha -joustocollege Verson puodilta. 

Lämpöistä kevättä kaikille! Perjantaina suuntaan kässämessuille Helsinkiin, sieltä postailen sitten taas! :)

Pikkutuhm... eikun musta!

Please scroll down for English. <3

Noniin. Astun oman mukavuusalueeni ulkopuolelle jälleen näiden kuvien kanssa. Pikkumustassani, täydessä tällingissä, korkkareissa ja sukkahousuissa vastaan Kototeko-blogin Renew Mama -haasteeseen. (Ja ei sitten välitetä siitä todellisuudesta, miten naapurin pyörät ja meidän oma liian huonosti hoidettu pihamaa vilkkuu alakulmassa.)

Tällä kertaa teemana on korostaa omia parhaita puolia, nauttia itsestään "sellaisena kuin on". Tähän haasteeseen lähdin pohtimalla, mikä O:hon taipuvainen HX-vartalotyyppi olenkaan (mm. Kototeon blogissa lisää vartalotyypeistä pohdintaa). Oikeastihan olen melko tasapaksu pökkelö, jolla on leveät harteet. Lasten myötä myös lantio on saanut muotoja, ennen se oli kapea. No, nyt piti kuitenkin korostaa niitä omia parhaita puoliaan (toki se on aina suotavaa :D ). 

Lähdin siis mielenkiinnolla ja innolla haasteeseen mukaan, suunnitellen kivaa kaulusta ja simppeliä mustaa mekkoa/tunikaa pikkujujuilla. Ainoa vaan, että tämä mekko meni alkujaan ihan plörinäksi ja lojui viikon UFO-kasassa. Kunnes tuli eräs perjantai. Juhlaperjantai. Kaverin juhlat, joihin kesken päivän tajusin, ettei ole mitään päällepantavaa. "No tee ittelles jotain", totesi juhlakalu, kun hädissäni pukeutumisvinkkejä vinguin. Koko vaatekaapin läpi käytyäni totesin, että ihan totta, kyllä se on itse ompastava ja kaivoin tämän epämuodostuneena kangasmöykkynä siitä kasasta.

Muutamaa tuntia ennen lähtöä kävin viime hetken ompelupuuhiin. Ja kyllä te kaikki tiedätte, ketkä kiireessä olette tehneet ylipäänsä yhtään mitään. Kappaleita ompelin väärinpäin, saumurisauma sutussa ja rutussa, mikään ei toimi jne. Muutaman puretun sauman, asiattoman kielenkäytön ja tuskanhien vuodattamisen jälkeen sain valmista reilu puoli tuntia ennen lähtöä. Sovitaan, ettei tuijoteta sitä nurjaa puolta liikaa!

Ja jos nyt analyseerataan sitä vartalomallia, niin aloittaisin tosiaan vartalotyypistä. Leveitä hartioita ja kaulan seutua sirontaa V-aukko. Ritamus on istuva, sivurypytykset antavat anteeksi kolmen lapsen äidin vartalon muhkuroille. Lanteilla leveämpi, pussittava helma luo myös vaikutelmaa pyöreästä lantiosta. Helmakaitale kiristää reisistä juuri siihen kohtaan, mihin reiden kapea kohta jää, jättäen leveimmät kohdat piiloon. Tein tarkoituksella ylipitkät hihat, ne tuovat siroutta ja pitkää vaikutelmaa käsille, jotka ovat keskimääräistä lyhyemmät (tappikäsi, kyllä). 

Ja eikös jokaisella naisella kuulu olla pikkumusta? Tämä on tosiaankin pikkuinen (pituudeltaan), mutta legginsien kanssa mennee ihan siistimpänä arkivaatteenakin. Tai farkkujen, tai tregginsien. Jos nyt vähän innostuin roolistani ja poseeraamaan, niin se on kyllä ihan vaan sen ansiota, että itsetunto kohoaa huimasti juuri oikeanlaisia vaatteita käyttäessä. Niitä, joilla piilotetaan ne ei-niin-mukavat kohdat ja korostetaan niitä parhaita.

Kaava oli joskus alkujaan Ruskamekko, joustocollege Noshilta.

PS. Muistathan, että perusvaatehaasteeseeni on vielä reilu viikko osallistumisaikaa! :)

----

Kototeko blog has this Renew Mama challenge, which inspirated sewists to higlight the best parts of their body and appreciate themselves as they are.

This black dress was made in hurry to be worn at friend's party. Last Friday I noticed (after noon) that I don't have anything to wear. After a full dive to my wardrobe, I could firm that it was definitely the case. That said, I dug a misformed lump of fabric from my UFO pile and started sewing. At this point it was less than 3 hours to make it work. All of you know, how things go when you need to hurry. Or that they don't go at all. After "a few" unstitched seams, some nasty words and blood sweat and tears, it was ready. 

It's short and a bit naughty but brings my best sides to front. What do you like? :)

Fabric: Nosh

PS. Remember my challenge, still time to take part!

Yllätys

Blogeissa ja Instagramissa on viimeaikoina pyörinyt rouheita, marimekkomaisen nansomaisen mysteerisestä kankaasta luotuja luomuksia. Kyseessä siis eräs yllärikangas, jonka porukalla tilasimme tietämättä yhtään, mitä tuleman pitää. Ei värejä, ei kuvioita, ei mitään. Jännittävää!

Täytyy sanoa, että tätä en osannut odottaa. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen rakastuin ihan täysillä. Kerrankin jotain uutta ja erilaista. Ei valmiiksi pureskeltua, haastavaa. Sellaista, että heti kankaan nähtyäni aivot vaan ruksuttivat ja ruksuttivat ja ruksuttivat... :)

Sain hetken kangasta pureskeltuani vision. Äidilläni on yksi tunika, jota satuin kokeilemaan päälleni tämän kankaan toteutusta pohtian - rakastuinhan minä. Kangas, malli, tunika. Kaikki loksahteli kohdilleen.

Alkuperäinen tunika on ikäänkuin kahden kappaleen mekko (+hamekaistale), jossa hihat ovat yhtä etu- ja takakappaleiden kanssa. Sommitteluyrityksistä huolimatta en millään, en sitten yhtään millään saanut kaavoja mahtumaan 1,1m pätkälle. Kangas koostui erilaisista osioista, joten muutenkin asetteluun meni kauan aikaa. Pyörittelin palasia ees taas kankaan päällä, kunnes rohkaistuin saksimaan sopivaksi havaitusta kohdasta.

Toisella puolella siis ruksit, toisella viivoja ja persikanväristä sutaisua. En osannut valita, kumman haluan eteen, niin tein prikuulleen samanlaiset kappaleet. Itseäni pohditutti, näyttääkö selästä liian kummalliselta etukappaleen pääntie, mutta kaverit kivenkovaan väittävät, ettei ole ollenkaan kummallinen. Kohdistin hartioissa liilat kappaleet toisiinsa ja ruksit ja viivat toisiinsa, josko toisi yhteneväisyyttä.

Kangas kun ei täysin riittänyt (ainakaan fiksunnäköisesti), niin lisäsin Pipoiksi:sta tilattua mustaa trikoota hihoiksi ja helmaksi + taskupusseiksi.

PS. toivottavasti ette saaneet traumoja au naturellista naamasta! ;)

----

We ordered this jersey fabric with a group of sewists. The catch was we didn't know what we were ordering. It was a surprise. We didn't even know if it was jersey, what colours it had, or even the print. You can imagine my surprise when I finally opened the package. Something so different. Something I really needed to put tought into. But that's the best part in it: I enjoyed this print didn't give me an easy way out. I really needed to figure it out before I started cutting and sewing.

I decided to make a copy-cat of my moms tunic (that I had tried on one day and fell in love). I made slight changes, because I didn't have enough fabric. For instance, the sleeves should be the same piece as the front and the back piece.

I couldn't decide which side I wanted front so I made them identical. My pals ensured me I dind't look silly, when I twirled around them in my tunic last weekend.

PS. hope I dind't scare you off with my au naturel face ;)

Vuosikooste

Scroll down for English, please.

Vuosi 2015 on ollut blogilleni ihan huikea. Olen moninkertaistanut lukijamääräni, tehnyt ja oppinut paljon, ottanut osaa erilaisiin tempauksiin. Instagramin #2015bestnine sai muistelemaan suosikkejani.

Kaikki lempparini eivät kuitenkaan mahtuneet tähän, joten tein teille ylipäänsä vuodestani pientä koostetta, nappaillen osan ompeluksistani muistiin:

Tammikuu

Lasten ruskamekkoa, jumpsuitia, kisuliini-bodya ja villikkoa. Niin, ja DIY-ohje sitterin päälliseen. Tuo jumpsuit jäi ihan vasta pieneksi, sydäntä kivisti laittaa se pois.

Helmikuu

Kototeko-blogin starttaama Renew Mama -haaste alkoi. Ompelin itselleni ensimmäisen mekon. Pikkuisimmalle potkupukua. Taisinpa myös tehdä ensimmäiset kaavamuokkaukset: hupun Kisuliini-bodyyn sekä Ruskamekkoon.

Maaliskuu

Uskaltauduin ompelemaan miehelle, kaavat tein vanhasta paidasta. Kainaloita kiristää, mutta menettelee. ;) Vaippaompelu oli ihan mukavaa, vaikkakin siinä oli omat haasteensa.

Huhtikuu

Ompelin pienimmäiselle keväthaalarin EK:n palalaarilöydöstä. Tää oli aivan huippu, käytettiin paljon ja herätti jostain syystä paljon kommentteja ihmisten ilmoilla. :) Pieneksi jäi sekin jo, itku. Tytölle tasaraitapyjamaa ja frillamekkoa synttäreiksi. Äidille neule Paapiin ihanista sulista. <3

Toukokuu

Taas jumppista, keskimmäiselle paitoja eri jujuilla, pikkuiselle samisteluasua. Itselle eka sinne tänne vanhan topin pohjalta saksittu tunika. Nykyään siinä muuten on punainen resori helmassa vetämässä pussille ja tuomassa lisää pituutta.

Kesäkuu

Itselle kauan kaivattu huppari Paratiisin puutarhasta. Ihan mahtavaa muuten, olen melkein joka kuukausi Renew maman jälkeen ommellut myös itselleni! Tytölle samistelumekkonen, perusteepaitaa ja leggaria, hellemekkoa (vaan helteet unohtui jonnekin, ehkä ens kesänä?).

Heinäkuu

Mikä ompelun hurmos!! Mökillä ompelin ja ompelin ja ompelin. Siis reilun viikon aikana varmaan kaksi mekkoa, yhden tunikan, kaksi laukkua ja pussukan. <3 Hapsupaita on tehty muoti muistoissani -haasteeseen, jonka silloinen Weekend chic, nykyinen Ideoi-blogi starttasi. Ehdinpä vielä haastaa ihmiset esittelemään lempikäsitöitään. Voisinpa muuten sanoa, että haaste on ajaton, joten jos innostuit haasteesta, anna mennä vain!

Elokuu

 Elokuussa tein mekon ihanasta keltaisesta Kerosta mieheni siskolle. Joustofroteinen Paratiisin puutarhamekko on ollut yksi vakiovaatteistani. Pikkuiselle synttäreille krakabodya ja Siiriä ja Myyryä. :)

Syyskuu

Pyjamien, huppareiden ja housujen lomassa julkaisin ensimmäisen kätilöaiheisen postaukseni. Sen vastaanotto jännitti ihan hirvittävästi. Älähdin hallituksen kaavailemista säästötalkoista. 

Lokakuu

Maastohaalarin jäädessä pieneksi, surautin pikkuisimmalle softshell-haalarin. Suristelin koko katraalle myös Noshin baggy pantseja, pienimmälle kolmet. Kohtalaisen tuore kululainen sai katu-uskottavan hupparin pehmoisesta velourista.

Marraskuu

Ompelin ihan älyttömän paljon itselleni. Niin paljon, etten ommellut lapsille juuri lainkaan - jotain kaverin pipolahjaa lukuunottamatta. Anopille meikkipussukka synttärilahjaksi. Pisaratunika on melkein päivittäin mulla käytössä, samaten etenkin treenitoppi ahkerasti salilla. Myös lämmin, harjatusta collegesta tehty svetari on mukava päällä ja tarpeeksi siisti ihmistenkin ilmoille. Blogini täyttää vuoden! Marraskuussa julkaisin myös toisen kätilöpostaukseni: Kätilöys. Toimenpiteitä vai kanssakulkijuutta? Kiirettä vai aikaa?

Joulukuu

Kaikkia joulukuun ompeluksia en ole ehtinyt vielä edes blogata, muutama joululahja vielä jäljellä (koittakaa jaksaa, muruset!). Joulukuussa järjestin kaksi arvontaa: toisen täällä blogissa ja toisen facebookin puolella. Ahkeroin trikoolakanoiden parissa, puuhastelin tutoriaalin. Testasin Noshin bikereita urheilukankaasta ja kaavoitin ihan itse tytölle mekon.

Tässä kun näitä kuvia katselee, ei voi kuin hämmästellä sitä ompelun määrää. On tämä kyllä niin rakas harrastus. Ihanaa on nähdä, että eteenpäin on tultu niistä lörpöttävistä resorikanttauksista ja vähän sinnepäin -neppareista. Miten sinä olet tänä vuonna kehittynyt oman harrastuksesi parissa? Onnellista uuttavuotta!! <3

----

It's been a great year. I gathered some kollages as reminders. I've come so far from the beginning.  Many of these have become my favourites, some not so much. What have you done this year? How much have you learnt?

Happy new year!! <3