Näytetään tekstit, joissa on tunniste SK 5-6/2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SK 5-6/2015. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. joulukuuta 2016

Jättimäinen perusvaatepläjäys

Hei te ystäväiset! 

Toivottavasti teillä on ollut mukava joulu. <3 Itsehän olen ollut töissä aamuvuoroissa, joulutunnelma aavistuksen hakusessa siis. Onneksi lapsia se ei ole haitannut. :) Äiti on sitten hypännyt joulunviettoon suoraan töistä.

Vuosi on ollut huisin työntäyteinen. Nyt viimeisimpänä juttuna muutto uuteen ikiomaan kotiin juuri ennen vuodenvaihdetta. Tästä on pitkään unelmoitu. Ompsu on pakattu, uusi ja uljaampi tulee ajan kanssa autotalliin meidän oman pikku punttisalin viereen. Yhden yhtä joululahjaakaan en ole ehtinyt tekemään tässä hässäkässä. Yhtä yritin, vaan jäi kesken.

Ennen ompsun pakkaamista ehdin kyllä ompelemaan. Perusvaatetta, hissukseen. Nämä ovat marras-joulukuussa valmistuneita. Kuvien siirto blogiin on vaan vähän junnannut. Siispä, nyt seuraa kuulkaas niin iso lastenvaatepläjäys, että olalle taputan jokaista, joka loppuun asti jaksaa lukea!



Lähden ensiksi liikkeelle näistä tytön paidoista. Ensimmäisenä vuorossa Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin -kirjasta Hyppy-topista muokattu paita. Paremmin sopii yksivärisen topin kanssa, mutta kuvan ottohetkellä ei ollut puhtaana ;)

Kaveriksi sitten hyvä joustofroteinen peruspaita, lämpöinen talvella (jos näitä kelejä voi talviseksi sanoa). Noshin paitakaavalla tehty, vähän liian isoa kokoa vielä, kun siirryin yhtä isompaan. Nuo koot loikkivat näemmä aika paljon toistensa välillä kyseisessä kaavassa. Kauluksen muokkasin perinteiseksi V-malliseksi ekaa kertaa. 


Siskolle ja pienimmälle veljelle samisteluraitapaidat. <3 Tarkoitus oli olla veljeksille, mutta isoveikka ei suostunut pitämään punaista raitapaitaa, vaikka punainen yksi lempiväri onkin. Pyhpah, onneksi tyttö tykkäsi. Noshin kaavalla nämäkin.


Sitten pikkuveikan vaatteet: Noshin (SK 5-6/2015) kaavoilla paitoja ja housuja. Löysin Tigerista kivan leimasimen, jolla tein pikamerkit tuonne taakse. Aika näyttää, miten pesussa kestävät. Erityistä iloa toi tuohon Noshin kamera-kuosiseen paitaan löytynyt sävy sävyyn napisti sopiva resori!





Keskimmäisen paidat on myös Noshin kaavalla tehty. Tässäkin hyppäsin kokoa isompaan, aika hyvin istuu. Käpysen Betoniromu-kuosi on niin ihana. Poika ensin oli nyrppynokkainen sitä kohtaan, mutta tykästyi paitaan kuitenkin. Käpysen Kosmos oli pojan mielestä liian tyttömäinen (!?), ja esikoistyttöseni adoptoi paidan mieluusti. 



Lyhyestä tekstistä virsi kaunis, eiköhän kuvat kerro enemmäin kuin tuhat sanaa!





Kankaat:
1. Kenno-jersey, Ikasyr
2. Yhdessä-joustofrotee, Verson puoti
3. Tasaraita-trikoo, Marimekko
4. Ahman taika -jersey, Verson puoti; Kamerat-jersey, Nosh
5. Fox rust, Pipoiksi; Hippu-jersey, Paapii
6. Virta-jersey, Verson puoti; Colorblocks -velour, Käpynen
7. Betoniromua-jersey, Käpynen
8. Confetti-jersey, Käpynen

tiistai 26. tammikuuta 2016

Nosh-paitoja koululaiselle

Scroll down for English

Tarveompelu. Sanahirviö. Jotain, mitä monesti karttaa viimeiseen asti, koska booooring. :D Olemme ajautuneet siihen tilanteeseen, missä pojalla on tasan kaksi sopivan kokoista pitkähihaista t-paitaa. Siis KAKSI. Muissa on helma vähän lyhyenlännäksi pesuissa kutistunut (ei minun ompelemiani, mainittakoon se!) tai hihat liian lyhyet. Äiti ei meinaa pysyä kasvun perässä! Siis pitkähihaisia peruspaitoja, kiitos. Monta, koska päivän ruokalista löytyy yleensä rinnukselta.

Toinen sanahirviö: ompelujumi. Se vaivasi kovasti tässä joulun ja uudenvuoden jälkeen. Välillä oli intoa, mutta sitten taas plääh. Lasten sairastelut ja omat työhommelit vaan painoivat päälle. Ideoi-blogissa oli hyviä vinkkejä ompelujumin selätykseen ja niistä lähdinkin liikkeelle. Valitsin Noshin peruspaitakaavan koossa 128cm, sillä aiemmin olin tehnyt pikkaraiselle samalla kaavalla pienempänä, ja pidin kovasti (klik!). 
Kangaspinoista valitsin summamutikassa sellaisia, mistä ajattelin pojan voivan pitää. En lähtenyt kyselemään, ettei hetkelliset luovuuden puuskani vain laantuisi nenän nyrpistelyihin. Kaavat piirtelin ja leikkelin yhtenä iltana, kankaita saksin parina. En ottanut mitään stressiä (tai ainakin yritin olla ottamatta). Ajattelin, että minä ensin - ompelu ei pidä minua tossun alla, eikä pidä bloggaaminenkaan. Jos ei tee mieli ommella, niin sitten ei tee. Siitä se sitten lähti, tarveompelu liikkeelle ja ompelujumi pois.


Ja kyllä te ompelevat äidit tiedätte, miten se menee. Pari saumaa silloin, toiset muutama tällöin. Päiväuniaikaan pieni flow päälle, illalla lasten nukkuessa kone surahtelee tovin ennenkuin pitää itse mennä nukkumaan. Ja sitten lennossa pieniä ideoita: mitäs jos tuon hihan pätkäisisin tuosta, entäpä olkapalat mustasta. Sellaista pientä hupisaksimista.
Ja kas! Ompelujumi on selätetty ja pojalla taas 4 uutta paitaa!! Ja arvatkaa, mitä poika sanoi kun huhuilin sovitukseen? "Äiti taasko sä oot ommellut? Oisit nyt kysynyt lupaa ensin." :'D (Tykkää se oikeasti noista paidoista, sovittaminen ei ehkä ole se lempipuuha ;) )

Popcorn-paita oli helmasta rutussa kuvauksen ajan (näemmä). Sateisella "talvi"säällä oli valittava ylivaloittuneet ikkunan vieressä tai pimeät hehkulamppukuvat. Valitsin ne puhkipalaneet!

Kankaat:
Popcorn ja musta jersey: Pipoiksi
Riivalit ja musta resori: Käpynen
Paratiisin kummitus: Verson puoti
Korpit: Paapii

Kaava:
Nosh (pdf: klik) / Suuri Käsityölehti 5-6/2015



---
Long sleeved t-shirts. You know how boring it can be to sew something so simple. As my 7yo has grown so fast, he had only 2 long sleeved shirts that fit him. I'm always behind his growth!

I tried Nosh Organics' t-shirt pattern in size 128cm. I have sewn with the same pattern to my toddler (only smaller, lol) and liked it very much. As I cut the fabrics and started sewing, I improvised some modifications on the go: the sleeves of Riivalit-shirt and shoulder patches on the ravens. That's sewing at it's best. Just go with the flow. <3

Which do you like the most? :)

Fabrics: 
Popcorn and black jersey: Pipoiksi / Happy Fabrics
Riivalit (turqoise one) and black ribbing: Käpynen
Paratiisin kummitus (ghosts): Verson puoti
Korpit (ravens): Paapii Design.
Pattern:
Nosh (pdf) / Suuri Käsityölehti 5-6/2015

perjantai 30. lokakuuta 2015

Housuja housuja, housujahousujahousuja.



Viime postauksessa kokeilin paitojen lomassa myös Noshin baggy-housujen kaavaa (SK 5-6/2015). Ihastuin pöksyihin, ja niin ihastui myös tyttäreni. Halusi samanlaiset lökäpökät kuin pikkuisimmalla. Onneksi kaava on aina kokoon 128cm asti ja vaikkakin isot lapset käyttävät jo kokoa 134, Noshilla on kuitenkin tunnetusti reilut koot ja 128cm on jopa reilut.  Varsinkin lasten vaatteissa pitkää käyttöikää on ajateltu kaavoituksessa, mutta lisäsin vielä varmuuden vuoksi aavistuksen lisää pituuksiin sekä hieman väljyyttäkin, sillä tähän kyttämäni joustocollege on paksua ja nurjalta puoleltaan erittäin pörröistä laatua.

Siinä siis olisi pöksyjä koko katraalle. Paksu, pörröinen ja pehmoinen joustocollege on tilattu Koot.fi:stä. Ensimmäistä kertaa pökiä jalkaan vetäessään, huokaisi kumpikin junnu: "oiiih, niin ihanan pehmoiset!". Ja voin sanoa, on myös lämpöiset. Ihan loistavat näin vähän vilpoisiin säihin, kun "isot" lapset ei kehtaa laittaa pitkiä kalsareita tai ulkkareita kouluun.

Lisäksi pikasurautin pikkuiselle taskuttomat versiot Noshin luomuvelourista, joka on tilkkulaatikossa ollut noin vuoden verran odottelemassa sopivaa käyttöä. Raitaresorit kaikki Noshilta. Sopii muuten ihan nappiin tämän Karelia-paidan kanssa nämä vaaleansiniraitaiset pökät. :)

Sellainen housutehdas meillä tällä viikolla. Seuraavaksi ajattelin kehitellä teille urheilullisen haasteen. Paikoillanne, vaalmiina? ;)

...Jaaa HAPPY HALOWEEN!! (Lasten omat maskeeraukset, äiti leikki lasten kanssa picmonkey.com:lla. ;) )


And English: (By the way, what do you think about my English posts? Please, leave a comment. I know you're there, my Google Analytics has told me :D )

I tested some Nosh-patterns in my latest sewing post. I fell in love with the baggy pants and so did my daughter. The sizes go up to 128cm and even though my older kids wear size 134cm, it doesn't matter because the sizing with Nosh clothes is quite large. They are also made to last long with a growing child (in this case, it means long ribbings and baggy look which gives some space to grow). I only added little length and seam allowances, mainly because the stretch college I used (from Koot.fi) is very thick and furry. The kids just love the fabric: "Oooh! They're sooo soft!" they said while trying them on. And warm, too. Just perfect for the cooling weathers for kids who think they are "too big" to wear stockings or extra leggins under their regular pants. I rather make them warmer pants than fight with them every morning.

I also made an extra pair without the front pocket to the little one. I used a piece of spare velour from some old projects. That fabric's from Nosh organics, like all the stripy ribbings, too. All organic.

HAPPY HALLOWEEN TO YA'LL!! (Kids made their make-up by themselves. We played with picmonkey.com together ;) )

Next time I'll be challenging you with some more sporty stuff. Ready, set...? :D

lauantai 24. lokakuuta 2015

Nosh-kaavat testissä

(Scroll down for English version.)

Havahduin tuossa juuri siihen, ettei meidän pikkuisemmalla pojalla ole enää juurikaan sopivia perusvaatteita. Samoja muutamaa bodya ja jumpsuitia pyöritetään koneessa uudestaan ja uudestaan, samoin muutamia lempparihousuja. Ei ole suutarin lapsella kenkiä, ei (vaikka ompelijatar en ammatiltani olekaan).

Ostin kesällä Suuren Käsityölehden ihan vain noita Nosh-kaavoja varten. Nyt vihdoin pääsin testaamaan. Mikä ihme siinäkin on, että kaikkea pitää hamstrata mullejustnytheti, mutta sitten kuitenkin ne jäävät pyörimään ja odottamaan vuoroaan pitkiksi ajoiksi. Vuoroaan on joutunut myös odottamaan ihan vaan pari kangasta (köhkrröh). Ensinnäkin, Verson puodin iki-ihanat Onnit, joista pienen palasen sain hamstrattua itselleni Kangashamstereista joskus viime keväänä. Viime keväänä on ostettu myös vasemmassa alakulmassa näkyvä Käpysen Karelia-trikoo. Verson puodin Virta on kesällä kerätty hillottavaksi, Roiske (Käpyseltä) on sentään uutta varastoa ja legginseistäni ylijäämää.
Tästä hurmaavasta kuvasta pääsemmekin lapsen kanssa kuvaamisen hankaluuksiin, osaan 1: Photobomb! Vaikka miten yrittäisin, aina muksu juoksee kuvattavien vaatteiden päältä, vetäisee hihasta tai kuten nyt, tuuppaa jonkun osan itsestään kuvaan. Tällä kertaa pikku tehotuho oli saanut kaivettua pankkikorttini kännykän suojakuorestani. Ja kännykkäähän pidän kädessäni. Melkoinen David Copperfield, poikani siis.

Ja mitä tulee osaan nro 2: no, näette tästä. Oikeasti. Ehkä 500 kuvaa, joista vain muutama ei-tärähtänyt tai sellainen, missä näkyy muutakin kuin lapsen selkä kaukaa. Kaveri nimittäin sai hyvän idean: juostaan äitiä aina karkuun. Kun äiti kirmasi eteen, hirveä itkuraivari. Kyllä, olemme löytäneet oman tahdon. Ja se on vahva, tahto siis. Ja jos äiti sanoo jotain, sitä ei voi totella, koska eihän se ole kivaa, se.
Mistä pääsemmekin jatkamaan osaan 3: katsokaa nyt tätä vauhtiveikkoa. Kännykkä oli vahingossa videokuvauksella. Jaa, ehkä jatkossa en ota valokuvia vaan näppärästi videoin tuon pomppivan, juoksevan, iloisesti leikkivän lapsen? Tämä kirmaaminen ja puuhastelu on vallan ihanaa ja oikein, mutta hyviä kuvia siinä ei saa.



Mutta. Kyllä jokunen kohtalaisestikin onnistui. Meillä ei ole (varsinkaan tällaisena pilvisenä syyspäivänä) juurikaan valoa sisällä, joten ainoa jokseenkin valoisa paikka on meidän makkari (kuten videosta ja ensimmäisestä kuvasta huomaa). Onneksi ulkona oli leuto ja lämmin sää, käytiin räpsäisemässä muutama kuva, pikaisesti toki, ettei tule vilustusta. Onnistumisen avain oli ihmettelyssä: ensimmäisessä kuvassa ihmetellään kaivon kantta, toisessa portaita, kolmannessa kiviä ja kantoja ja ihmeellistä maastoa.

Huijaaminen, maissinaksuilla lahjominen, leikiksi pistäminen, hassujen ilmeiden ja äänien päästely. Niistä on meidän kuvaukset tehty.

Mitä tulee siis tähän Noshin paitakaavaan ja baggy-housuihin (SK 5-6/2015): jees, tulen käyttämään jatkossakin. Tiedän, että Noshin koot ovat reiluja ja vaatteiden käyttöikää pyritään pitää pitkänä. Ja kuten kuvista huomaa, paita on todella pitkänmallinen. Pisimpänä menisi melkein mekkona meidän poitsulle (virta-kuvassa paidan helma on taitettu sisäänpäin). Näissä kuvissa jokainen hiha on lisäksi kääritty.  Tein koossa 80, ja muissa vaatteissa se normaalisti onkin ihan passeli, mutta näissä on reilusti vielä kasvunvaraa. Helmaa ja hihaa ainakin voin seuraaviin setteihin lyhentää.  Baggy-housut on iiihanat! Rennon letkeät, suloiset. Näitä tulee vielä lisää. Tämän alkutestauksen housumalliin tein omista ylijäämistä, harjatusta collegesta, jonka olen ostanut joskus Kangasunelmasta. Raitaresori Noshilta.

Ja jotta kuvasaaste ei loppuisi vielä(kään), vielä yksi kollaasikuva.

Just realized my son doesn't have many every day clothes. I mean, he has jumpsuits, and all these cute little outfits and stuff but he's grown so much that we were short on these normal stuff. Regular t-shirts, some baggy college trousers.

It is so hard to have a photoshoot with a little 1-year-old fella. He is everywhere and too quick for me to keep behind. I take hundreds of photos and most of them are like the ones in the collage up there. A small clip of my desperate attempt is caught on tape... Yes, I tapped the video-mode by accident.

I quess he's buying these afterall. ;)

Fabrics as in order of the lowest collage: Roiske and Karelia (upper row): Käpynen. Onni and Virta (lower row): Verson puoti. Baggy pants' brushed college from Kangasunelma. Black ribbing from Käpynen, stripy ribbing from Nosh. Pattern from Suuri Käsityö 5-6/2015.