Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pehemiä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pehemiä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kukkamekko

 




Pikaista, mukavaa surautettavaa. Tuttu luottokaava, Ruskamekko. Hyllyltä käteen tarttunut iki-ihana Pehemiän Ruusutarha-trikoo. Flown virtaa. Pääntien kavennus ja syvennys. kanttaus samalla trikoolla. Kuminauharypytys vyötärölle. Lyhyttä ja ytimekästä. Joskus se vain menee niin - klik ja klik, kaikki loksahtelee kohdilleen.


Ainoa, mikä harmittaa, on se, ettei tämä ompelusta tullut tehtyä alkukesästä. Onneksi on sukkahousut ja neuleet, voin ympäri vuoden käyttää. Helma jos olisi aavistuksen pidempi ollut, vielä parempi. Nyt kun kavensin helmaa ja suoristin myös kaarevaa reunaa, niin lyheni aavistuksen turhan paljon.

Mitä tykkäätte? :)





sunnuntai 14. elokuuta 2016

Vinovetoketjusarja jatkuu

Tervepä terve! Flunssaisena sitä ei oikein ole muuta tekemistä kuin katsoa telkkaria ja ommella (ja tietty hoitaa kotia ja lapsia siinä sivussa ;)). Ehdin siis ompelemaan ja laittamaan postauksenkin uunista ulos. Voi näitä elämän pieniä iloja!

Viime postauksessa kokeilin Jujunan jumpsuit-kaavaa. Tyttöä jäi tuolloin harmittamaan väri, olisi sittenkin halunnut mieluummnin oranssin. Koulujen alkaminen luo myös vaatetustarpeita, etenkin kun sää on muuttunut syksyisen vilpoisaksi kertarykäisyllä. Pitkästä aikaa tunsin pakonomaista vipatusta ompelukoneen äärelle ja sellaista tekemisen flowta (purkamisten välissä), vaikka tuskanhiki vähän selkää pitkin valuikin. Niin siinä käy, kun harvoin ehtii ompelemaan, että se alku on takkuista aina kun pääsee tauon jälkeen aloittamaan. Edellisten ompelusten siivillä tämä valmistui kuitenkin melko näpsäkkäästi. 



Jujunan jumppiskaavasta siis lähdettiin liikkeelle; viime postauksessa taisinkin uhata aivojen nyrjäyttämisellä juurikin tämän kaavamuokkauksen nimissä. Yritin tähdätä kerrankin ei-tunikamittaiseen tuotokseen tytölle. Tuli vähän lyhkänen, ehkä tuollainen tyypillisen bomberin pituinen sitten. :) Tässä pituusluokassa tulikin ilmi uusi ongelma, mitä tunikamitassa harvoin tapahtuu: taskujen sijoittaminen. Liian alas ei voinut laittaa, eikä liian ylöskään.  Yritin mittailla sopivaa kohtaa ja silti taskupussi tipahti resorihelman alapuolelle, kun sinne tuuppasi käden tahi kännykän. Ongelma sai ratkaisunsa käsin tikkaamalla taskupussit alareunoistaan kiinni resoriin (ja tuon pienemmän kappaleen taskupussin myös vetskarin saumanvaraan, niin ei tule vahingossakaan lörpöttämään esille). Hupun saumanvaran siistin resorikaitaleella. 


Oranssia tai kirkkaanpunaista saumurilankaa kun en omista (enkä jaksanut tätä varten hankkia, vaikkakin pitkään on ostoslistalla ollut), niin käytin keltaista. Ihan pirtsakkaa. Sopivan sävyistä oranssia ompelulankaakaan ei ollut, joten tikkasin oranssiin taittavalla punaisella. Hyvin sopii, eikä juuri eroa huomaa! Vetskaria ei ollut sopivan mittaista, sovelsin sitten omaa lyhennystyyliä. Nätimminkin olisi voinut tehdä jollain ohjeella, mut sillon kun tehdään niin tehdään, eikä mietitä enää nippelisjuttuja. ;) Eli paljon annoin periksi hienosäätöjutuissa, otin sellaisen hälläväliä-asenteen.





Ihanan jämäkkä harjattu college ja resori ovat Gugguun alemyynnistä. Niin ihanaa ommeltavaa! Hupun ja taskujen jersey on Pehemiältä aikoinaan ostettu. Leena Renko on sen suunnitellut, mutten milläänsäkään muista nimeä, eikä Googlekaan kerro mitään. Sopii tähän kuin nenä päähän, mun mielestä.

Tytölle tää oli aivan nappi, heti halusi päälleen. Tarpeeks katu-uskottava sitten kai. :) Vähän jännäsin tuota oranssia etukäteen, mutta kun kerta sen halusi, niin näytti hyvin myös kelpaavan. Tilasin muuten sitä vahingossa 2m (piti tilata 1), joten mulla ois tuolla vielä aika paljon kirkkaan oranssia collegea.. :'D Ei ihan mun väri ehkä. ;)

Loppuun vielä anekdootti: 
Risoista polvista sen huomaa, housuillekin ois tarve (vaikkakin nuo polvireiät on muotia kai). Luulee joku vielä, että tässä taloudessa lapsilla on vain puhkikuluneita housuja. Se on melkein totta, muttei ihan (remutessa rutajaa, näin se vaan menee). Farkkuostoksille ja leggareiden tekoon, mars! Sormet syyhyäisi uusimman Mekkotehtaan kaavoja testaamaan - siellä ainaskin oli joku leggarikaava. :)

Värikästä syksyn odotusta!



perjantai 6. toukokuuta 2016

Tulppaanihame (se ensimmäinen)

Eikö olekin ehkä edistystä, kun kuukauden tauon sijaan edelliseen postaukseen on vain 3 viikkoa? ;)
Rauhallinen postaustahti saattaa pysyä jatkossakin - tosin nyt olen jo ommellut muutaman vaatteen varastoon, ehkä saan otettua kuvatkin julkaisua varten. :)



 Tämä tosiaan on ensimmäinen tulppaanihameeni, ennen tulppaanimekkoa tehty. Kaavana vanha leikelty hameeni, muokkailtu hieman. Vaikka tämä on ihan kelpo vaate, huomaa kyllä, että on ensimmäinen. Laskokset ovat liian pienet ja väärään suuntaan: kuviollisessa kankaassa ei oikein pääse esille. Hameessa itsessään aavistuksen liian vähän väljyyttä ja vyötärökaitalekin alkaa ehkä hieman liian matalalta ja tulee tosi korkealle. Helmakaitale taas jää vähän lerpattamaan heti käytössä, vaikka alkuun olisikin napakka (tätä on jo yksi päivä käytetty näitä kuvia ottaessa). 



Ihanaa kun kesä on tekemässä tuloaan. Kesävaatteita ja muuta mukavaa luvassa. <3 Huomenna alkaa pienimuotoinen hyvänmielen kampanja useamman blogin kesken, joten pysy kuulolla ja seuraa somea!

Ihana Ruusutarha-kangas Pehemiältä. <3

torstai 20. elokuuta 2015

Lahjustelua

Hei taasen! Nyt saan postattua viimeaikaista ompelua. Sain nimittäin Pehemiän arvonnasta hyvä tovi sitten tällaista ihanaa PaaPiin Siiri ja Myyry -trikoota. Jostain syystä en ole aiemmin näille syttynyt, mutta kun sain kankaan käsiini ja vielä vaatteeksi asti, niin tämähän on mitä ihanin!

Meillä on eräässä vauvaryhmässä 1-vuotislahjavaihto meneillään (apua, yhdyssana vaiko eikö vaiko mitenkö). Tämä jotenkin sytytti lahjaompeluskankaana pienelle pojalle, ei ihan hirveästi voi Siirillä ja Myyryllä mennä pieleen? Ompelujumi vaivasi ja takaraja lahjan lähettämiselle läheni, onneksi sattui fb.n ompeluryhmässä pikahaaste, jossa haastettiin kokeilemaan jotakin uutta Ottobre Designin kaavaa. Niinpä kokeiluun lähti uusimman lastennumeron (4/15) Blue rain -kaava. Ajattelin, että samalla vaivalla saan omalle pojalle bodyn, alkaa nimittäin vanhat käymään pikkuhiljaa pieneksi ja syksy (lue: pitkähihaisten tarve) lisääntymään pienen lämpöaallon jälkeen. Omalleni tein koossa 80 ja kaverin muksulle koossa 86, koska on omaani hiukan isompi. Hyvin vastasi kaava kokoaan.

Mukaan laitoin vielä kaksi jatkopalaa: toinen kaupan bodyihin sopiva, toinen tähän omatekoiseen. Myös hobittivarpaani pääsi kuvaan. :D
Resori on Inkurista. Pökät Marimekko Outletin löytö, jota ei voinut ohittaa. :) Näitä kuvia on taas tuhat ja yksi, mutta muksu vaan on niin suloinen (omakehu haisee)! Ja minen ehkä kestä, että vauva ei ole enää vauva, vaan ihan justiinsa taapero. Kaverilla on niin mahtavia juttuja!

Kohdistus on meidän omassa kappaleessa hieman huono ja pari SiiriMyyryä on ilman päätä, mutta koska olen pihi, oli kangasta käytettävä säästeliäästi. Nyt sitä jäi vielä sopivasti johonkin lastenvaateompelukseen. 



sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Ufosta käyttövaatteeksi

Tämä mekkonen pyöri pitkään ufo-kasassa. Harjoittelin taannoin perhosmekkoa varten frillojen tekemistä, ja jotenkin siitä tuli vähän kummallinen. Helma liian pitkä ja veti painollaan miehustan ja vyötärön välistä saumaa alaspäin liikaa. Mutta näinpä päätin tarttua tuumasta toimeen. Tällä kertaa pelastukseksi riitti pätkäisy helmasta, mikä kevensi mekkoa sen verran, että helman saumakin tulee fiksuun kohtaan. Frillan toteutus ei ole kauneimmasta päästä, mutta kuka sitä remutessa katselee ;) 

Kaava oma, hieman käytin tytön olemassaolevaa H&M:n perhosfrillamekkoa apuna leikkelyyn. Mustahan on tullut eri hurja, kun leikon ihania kankaita tuosta noin vaan. En olisi vielä jokin aika sitten uskonut! Helmaan kokeilin ekaa kertaa rullapäärmettä. Simppeli ja kevyt vaihtoehto, tulen toistekin käyttämään. Helma pitäisi silittää suoraksi, vai onko teillä hyviä vinkkejä helman rullautumisen estämiseksi? 

Ihana Aurinkopeura-kangas Pehemiältä, resori muistaakseni ehkä Käpyseltä. Tämä oli niitä ensimmäisiä kokeilujani uudella  kantinkääntäjälläni. On se vaan eri vempele. <3

 Kuten kuvista saattaa huomata, meidän kesäloma on alkanut riehakkaasti (älkää välittäkö tuosta puunhalauskuvasta, se oli hetken huumaa). Jospa juhannuksen jälkeen saisi mökkeiltyä hieman, tarkkaan ei olla vielä mitään sovittu. Jos vaan maltan pysyä keikkatöistäni poissa sen tovin. ;) Koukuttavaa puuhaa, tuo kätilöiminen!

Miten teidän kesänne on alkanut? Onko selvät kesälomasuunnitelmat vai menettekö, minne tuuli kuljettaa?

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Harmaata, niin harmaata.

Aurinko kävi tässä välissä jo hieman näyttäytymässä. Tuntuu kuitenkin, että aikapäiviin ei ole ollut esillä. Harmaata kokoajan.

Jjjjaaa, tästähän päästään sitten samoissa sävyissä... Harmaisiin kankaisiin! (Huomaatteko tarinankerronan sulavuuden.)


Ai että rakastuin tähän Pehemiältä ostamaani sulkaneulokseen. Kankaiden yöstä napsuttelin itselleni pätkän. Sopii neuleeseen niin hyvin. 

Harmi vaan, että tämä Ottobren kevään naistenlehdestä (2/2015) otettu Mélange Knit -kaava oli isoa mitoitusta. Toki jokaisen itseään kunnioittavan kotiompelijan tulisi mittailla kaava ja itsensä ennenkuin alkaa ompelemaan. No, nyt kävi kuitenkin niin, että koon 40 neule oli päälläni teltta, eikä yhtään sopiva. Onneksi äitini adoptoi tämän, se istui kuin nakutettu, onneksi! Luulen että ominpäin kaventamalla olisin saanut vain tuhoa aikaan, joten parempi näin. Pahoittelen kuvassa olevia päättelemättömiä langanpätkiä. Neule vaihtoi omistajaa niin vikkelään, etten ehtinyt ottaa kuvaa täysin valmiista, tämä on "myyntikuva" äidille. :D

Ja lisäyksenä: ihan oikeasti, mulla ei taidot riitä arvioimaan sopivia väljyyksiä eri materiaaleille ja eri malleille, kun joissain vaatteissa sitten ne väljyydet on tarkoituksella suunniteltu erilaisiksi. Vielä on itselleni hyvä neule-/hupparikaava hakusessa, joten jos joku tietää seillaisen, saa huutaa HEP!


Sitten tämä poikasen teeppari. Sama kaava kuin aiemmassakin pertsapostauksessa, eli Rascal (OB 4/2013). Jostain syystä oikea hiha näyttää kuvassa lyhyemmältä. Ovat kuitenkin oikeasti samanmittaisia. Ilmettä piristämään vihreä resori. Nämä sopivat tosi kivasti yhteen pojan vihreiden farkkujen kanssa, harmi kun en ehtinyt tänään räpsäistä kuvaa niiden kanssa. Resori ja tiikeritrikoo Noshilta, musta trikoo Käpyseltä.