Näytetään tekstit, joissa on tunniste ottobre 5/2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ottobre 5/2014. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. helmikuuta 2015

Renew mama!

Kototeko-blogi starttasi Renew-mama -kampanjan. Äidit kerrankin ensin. Miten paljon olenkaan neulonut, ommellut, puuhannut muita varten. Lahjoja tai ihan muuten vaan iloksi. Mekkoa, tunikaa, housua, myssyä, tumppua, tossua, sukkaa, huivia, kauluria... You name it.

Ennen tätä kampanjaa tuotoksena itselleni koko käsityönäpertelyaikanani on ollut yksi tuubihuivi, yhdet huovutetut töppöset (jotka meni piloille, en kehdannut lahjaksi antaa niin pidin itse) ja kaksi pipoa (joista toisen piti kylläkin olla pojalle, mutta olikin liian iso sen päähän). Niin ja vastikään tekemäni treenipökät. Tämä kampanja siis osui ja upposi ihan täysillä.




Aikuisten vaatteiden tekeminen on paljon vaikeampaa kuin lapsille. Jo naisen muodokkuus aiheuttaa päänvaivaa vaatteiden istuvuudelle. Ja sitten vielä, jos haluaa peittää joitain tiettyjä ei-niin-pidettyjä osa-alueita itsessään, homma muuttuu entistä vaikeammaksi.

Syteen tai saveen, lähdin kokeilemaan, miten ompelu itselle sujuu.




Noh, tämä oli se ensimmäinen räpellys. Kotimekkona menettelee. Tein Sussu-tunikan kaavalla,  muokkasin siitä itse imetysversion ja alahelmaan lisäsin resorin. Rinnanympäryksen mukaan mittasin oikean koon ja sovittaessa huomasin, että tuli aivan liian iso. Summassa vedin jokaisesta saumasta jonninverran sisään, joistain enemmän ja joistain vähemmän. Sillä sain jokseenkin istuvan aikaiseksi. Kangas Kangasunelman joustofroteeta, resori Eurokankaasta. Luulen, että esim. paremman resorin kanssa tunikasta olisi tullut kivempi.

Legginsit päräytin myöskin, Ottobre 5/2014 Sammalikko-kaavalla. Sama moka kävi ja summan mutikassa saumoja sieltä täältä sisään. Pöksyistä sain hyvin istuvat, onneksi. Kangas muistaakseni Hilcon viskoositrikoota, Inkurista. Tämän tunikan kanssa kyllä sopii farkut paremmin, mutta tulipa nyt kuvattua samalla kertaa.

(Ja tästäkin kuvasta näemme, miksi renew mamaa tarvitaan, terveisin silmäpussukkaharmaavarpusmamma.)

...


Mutta sitten!!
Kauan odotettu Ruskamekon kaava imetysluukulla. Se ilmestyi! 



Heti piti päästä kokeilemaan. Pitkään olen halunnut tehdä tuon hehkutetun ja hypetetyn ruskamekon ja olinkin tehnyt tavallisen ruskamekon kaavoihin kaavamuokkausta imetysluukkua varten, mutta tämän ilmestyttyä päätin ottaa varman päälle.



Lyhensin kaavaa vähän alkuperäisestä ja lisäsin kietaisuhupun, Karkelokukan ohjeita mukaillen. Sinänsä helppo homma muokata savupiippukaulukseen huppu toisen hupun kaavasta, länttäsin vain hupun kaavan savupiippukauluksen kaavan päälle ja piirsin hupun kaavan alaosaksi savupiippukauluksen alaosan aina olkasaumaan asti. Hieman olisin voinut hupun alareunan kaarta vielä tehdä isommaksi, nyt hupun etureuna nousee kaulaa vasten kovin ylös. Osansa tekee myös tukikangas, jota silitin hupun etuosaan ajatuksena laittaa koristenappi. Nappia mallatessani totesin, että kivempi kuitenkin ilman, ei ainakaan vielä löytynyt omasta nappivarastosta justiinsa sopivaa.




Hyppäsin suoraan summassa M-kokoon ja se tuntuu olevan ihan ok. Hieman käsivarsissa tiukkaa, mutta suunta näiden raskauskilojen kanssa on alaspäin. Tykkään yläosasta, siis rinnuksesta napakoista vaatteista.




Framilonhuolittelu imetysluukkuun on kivempi kuin resori, omasta mielestäni. Ja huomaamattomampi. Ei, en nielaissut seivästä, vaan luulen olevani ryhdikäs.




Älyttömän pehmoinen ja mukavan tuntuinen joustocollege Noshilta. Tiedetään, raidat leventää ja niin edelleen, mutta tätä olen marinoinut sen verran hyvän tovin, että se huusi päästä jo tositoimiin. Hupun vuori Myllymuksujen joustocollegea. 




Kattokaa nyt, eiks oo ihan remade mama! :D
Ja mitä tulee ruskamekkoon... Olen rakastunut. Pohdiskelin, voiko tosiaan yksi kaava olla niin hyvä niin monelle ihmiselle. Ilmeisesti. Ja helppo muokata, helppo tehdä. Ehdottomasti hintansa väärti.


...



PS. Dobermamin blogissa on arvonta meneillään.



keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pientä puuhastelua

Jonkinsorttista jumia olisi ilmassa. Tai siis, ajatuksia ja ideoita on vaikka kuinka, kaavojakin useampi leikeltynä. Silti ei saa mitään aikaiseksi. Tai mitään ja mitään. Aikaiseksi olen saanut, mutta en niitä, mitä pitkään olen suunnitellut. Tarkoituksena on ollut kokeilla ruska-mekon kaavaa imetysluukullisena, samoin sussu-tunikaa joko imetysluukulla tai pitsivetoketjulla. En ole siis edes koskaan vielä tehnyt yhden yhtä aikuisten tunikaa. Johan olisi korkea aika, ihania kankaitakin sitä varten hamstrattu (joita tosin käytetään vasta noin 5kg:n päästä).

Sensijaan, että olisin puuhastellut näitä pitkään mietintämyssyn alla olleita vaatteita, olen puuhastellut ei-niin-mukavien materiaalien kanssa.

Uimapukukangas, tuo liukas luikero. Loihdin vauvalle uimapökät siitä vauvauintiin (ei tarvetta kosteussululle uintiseuran antaman ohjeistuksen mukaan). Pöksyistä ei ole kuvaa. Mustasta luikerokankaasta tehdystä myttyrästä kun on vaikea saada kuvaa, sovituskuvaa vauvasta uikkareilla en viitsi nettiin laittaa.

Tein sitten samasta kankaasta itselleni urheilupöksyt (Feel good, Ottobre woman 5/2014). Koko 42, lyhensin pituudesta noin 7cm ja tein pidemmät resorit. Piirtelin toiveikkaana samalla koon 40 kaavat, josko joskus omiin mittoihini vielä pääsisin. Joustavasta materiaalista tehdessä tuo 40 olisi nytkin voinut olla ok, joten 38 mennee piirtoon sitten joskus.




Vyötäröresori on pitkä, jottei maharöllykkä heiluisi pyllyn ynnä muiden mukana. Tuohon etumukseen jää tyhjää lärpäkettä, vaikka toki saattaa johtua lörpästä kankaasta. Vyötärömalli on muutenkin kyllä melko korkea, joten jos tällä kaavalla vielä teen, aion lyhentää tuota etumusaluetta tuossa vyötärön alla. Näitä on testattu jo kahdessa jumpassa, hyviltä tuntuvat päällä!!



Resori Pehemiältä, uikkarikangas Inkurista ja taskujen lörppätrikoo Marimekolta.


Naamasta ei kuvaa, koska kuvat otettu meikittä ja likaisella tukalla, juuri treeneihin lähdössä. Lapsityövoimaa on käytetty kuvani ottamiseen. Kiitokset neiti 8v!

Olivat muuten ensimmäiset ompelukset itse itselleni, nämä housut. Yhdet legginsit olivat työn alla, mutta niille kävi ohraisesti ja jatkan kun jaksan.




Sitten niitä muita ei-niin-mukavia materiaaleja. PUL. 
Olen kuullut, että jonkun mielestä PUL olisi tahmeaa. Ei vaan kertakaikkiaan tämä Kangasunelmasta tilattu PUL. Tämä on niin liukasta että vaikea edes pitää paikoillaan!

Sain kaverilta ajat sitten kestovaippakaavan, jonka alkuperästä ei tietoakaan. Pojan vaipoista suuri osa on jäänyt pieneksi ja tämä on ollut työlistalla pitkään. En erityisemmin nauti kestovaippojen ompelusta. Itseasiassa, kaikki työt, joissa joudun käyttämään rotisko-ompelukonettani, saa savun nousemaan korvista. Se on kun penkkaisi huonolla penkillä, sanoin miehelle kun yritin kerätä ymmärrystä ja perustella, miksi tarvitsisin uuden tai käytetyn uuden synttärilahjaksi. Älkää hyvät ihmiset koskaan ostako halpaa markettikonetta. Ugh.

Takaisin vaippoihin. Kaksi koevedosta, "ainiin näinhän tää meni" -muistutuksia (jotenkin kummasti etukappaleen iso tarranauha kannattaa ommella ennenkuin ompelee vaipan puoliskot yhteen). Vaippoja en ole ommellut aikoihin.

Kaavassa taisi olla saumanvarat jo valmiina, sillä mukamas M-koon vaipoista tuli mennen tullen L-kokoisia. Pitänee harjoitella. Ei vaan tekisi tuolla röttänäkoneella tehdä yhtikäs mitään. Kaukaa ruma jälki ei näy, mutta läheltä ei ole järin kaunista katsottavaa... Vika VOI myös olla ompelijassa, mutta silti tykkään syyttää masiinaa. 



Seuraaviin versioihin pienennän hieman kuivaliinakankaan osuutta, jotta se ei tursuaisi lahkeensuista. Ne saa käännettyä sisään kun vaippa on päällä, mutta helpompi toki että ovat kääntyneet sisäänpäin jo valmiiksi. (Kuivaliinakangas muistaakseni Kangastukusta ostettu joskus 6v sitten, on siis edellisen väliaikaisen ompeluinnostuksen jämiä). Epähuomiossa ostin melko ohkaista tarranauhalenkkiä. Sekin sitten ensi kerralla paremmin.



Ainiin, jos teillä on ehdottaa jotain edullista ja hyvää ompelukonetta, kaikki vinkit tervetulleita. Itse olen kallistumassa joko Karnaluksin Janomeiden puoleen (melko perusmalli riittänee tarpeisiini) tai jostakin liikkeestä ostettuun käytettyyn.