Pikkutuhm... eikun musta!

Please scroll down for English. <3

Noniin. Astun oman mukavuusalueeni ulkopuolelle jälleen näiden kuvien kanssa. Pikkumustassani, täydessä tällingissä, korkkareissa ja sukkahousuissa vastaan Kototeko-blogin Renew Mama -haasteeseen. (Ja ei sitten välitetä siitä todellisuudesta, miten naapurin pyörät ja meidän oma liian huonosti hoidettu pihamaa vilkkuu alakulmassa.)

Tällä kertaa teemana on korostaa omia parhaita puolia, nauttia itsestään "sellaisena kuin on". Tähän haasteeseen lähdin pohtimalla, mikä O:hon taipuvainen HX-vartalotyyppi olenkaan (mm. Kototeon blogissa lisää vartalotyypeistä pohdintaa). Oikeastihan olen melko tasapaksu pökkelö, jolla on leveät harteet. Lasten myötä myös lantio on saanut muotoja, ennen se oli kapea. No, nyt piti kuitenkin korostaa niitä omia parhaita puoliaan (toki se on aina suotavaa :D ). 

Lähdin siis mielenkiinnolla ja innolla haasteeseen mukaan, suunnitellen kivaa kaulusta ja simppeliä mustaa mekkoa/tunikaa pikkujujuilla. Ainoa vaan, että tämä mekko meni alkujaan ihan plörinäksi ja lojui viikon UFO-kasassa. Kunnes tuli eräs perjantai. Juhlaperjantai. Kaverin juhlat, joihin kesken päivän tajusin, ettei ole mitään päällepantavaa. "No tee ittelles jotain", totesi juhlakalu, kun hädissäni pukeutumisvinkkejä vinguin. Koko vaatekaapin läpi käytyäni totesin, että ihan totta, kyllä se on itse ompastava ja kaivoin tämän epämuodostuneena kangasmöykkynä siitä kasasta.

Muutamaa tuntia ennen lähtöä kävin viime hetken ompelupuuhiin. Ja kyllä te kaikki tiedätte, ketkä kiireessä olette tehneet ylipäänsä yhtään mitään. Kappaleita ompelin väärinpäin, saumurisauma sutussa ja rutussa, mikään ei toimi jne. Muutaman puretun sauman, asiattoman kielenkäytön ja tuskanhien vuodattamisen jälkeen sain valmista reilu puoli tuntia ennen lähtöä. Sovitaan, ettei tuijoteta sitä nurjaa puolta liikaa!

Ja jos nyt analyseerataan sitä vartalomallia, niin aloittaisin tosiaan vartalotyypistä. Leveitä hartioita ja kaulan seutua sirontaa V-aukko. Ritamus on istuva, sivurypytykset antavat anteeksi kolmen lapsen äidin vartalon muhkuroille. Lanteilla leveämpi, pussittava helma luo myös vaikutelmaa pyöreästä lantiosta. Helmakaitale kiristää reisistä juuri siihen kohtaan, mihin reiden kapea kohta jää, jättäen leveimmät kohdat piiloon. Tein tarkoituksella ylipitkät hihat, ne tuovat siroutta ja pitkää vaikutelmaa käsille, jotka ovat keskimääräistä lyhyemmät (tappikäsi, kyllä). 

Ja eikös jokaisella naisella kuulu olla pikkumusta? Tämä on tosiaankin pikkuinen (pituudeltaan), mutta legginsien kanssa mennee ihan siistimpänä arkivaatteenakin. Tai farkkujen, tai tregginsien. Jos nyt vähän innostuin roolistani ja poseeraamaan, niin se on kyllä ihan vaan sen ansiota, että itsetunto kohoaa huimasti juuri oikeanlaisia vaatteita käyttäessä. Niitä, joilla piilotetaan ne ei-niin-mukavat kohdat ja korostetaan niitä parhaita.

Kaava oli joskus alkujaan Ruskamekko, joustocollege Noshilta.

PS. Muistathan, että perusvaatehaasteeseeni on vielä reilu viikko osallistumisaikaa! :)

----

Kototeko blog has this Renew Mama challenge, which inspirated sewists to higlight the best parts of their body and appreciate themselves as they are.

This black dress was made in hurry to be worn at friend's party. Last Friday I noticed (after noon) that I don't have anything to wear. After a full dive to my wardrobe, I could firm that it was definitely the case. That said, I dug a misformed lump of fabric from my UFO pile and started sewing. At this point it was less than 3 hours to make it work. All of you know, how things go when you need to hurry. Or that they don't go at all. After "a few" unstitched seams, some nasty words and blood sweat and tears, it was ready. 

It's short and a bit naughty but brings my best sides to front. What do you like? :)

Fabric: Nosh

PS. Remember my challenge, still time to take part!

Yllätys

Blogeissa ja Instagramissa on viimeaikoina pyörinyt rouheita, marimekkomaisen nansomaisen mysteerisestä kankaasta luotuja luomuksia. Kyseessä siis eräs yllärikangas, jonka porukalla tilasimme tietämättä yhtään, mitä tuleman pitää. Ei värejä, ei kuvioita, ei mitään. Jännittävää!

Täytyy sanoa, että tätä en osannut odottaa. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen rakastuin ihan täysillä. Kerrankin jotain uutta ja erilaista. Ei valmiiksi pureskeltua, haastavaa. Sellaista, että heti kankaan nähtyäni aivot vaan ruksuttivat ja ruksuttivat ja ruksuttivat... :)

Sain hetken kangasta pureskeltuani vision. Äidilläni on yksi tunika, jota satuin kokeilemaan päälleni tämän kankaan toteutusta pohtian - rakastuinhan minä. Kangas, malli, tunika. Kaikki loksahteli kohdilleen.

Alkuperäinen tunika on ikäänkuin kahden kappaleen mekko (+hamekaistale), jossa hihat ovat yhtä etu- ja takakappaleiden kanssa. Sommitteluyrityksistä huolimatta en millään, en sitten yhtään millään saanut kaavoja mahtumaan 1,1m pätkälle. Kangas koostui erilaisista osioista, joten muutenkin asetteluun meni kauan aikaa. Pyörittelin palasia ees taas kankaan päällä, kunnes rohkaistuin saksimaan sopivaksi havaitusta kohdasta.

Toisella puolella siis ruksit, toisella viivoja ja persikanväristä sutaisua. En osannut valita, kumman haluan eteen, niin tein prikuulleen samanlaiset kappaleet. Itseäni pohditutti, näyttääkö selästä liian kummalliselta etukappaleen pääntie, mutta kaverit kivenkovaan väittävät, ettei ole ollenkaan kummallinen. Kohdistin hartioissa liilat kappaleet toisiinsa ja ruksit ja viivat toisiinsa, josko toisi yhteneväisyyttä.

Kangas kun ei täysin riittänyt (ainakaan fiksunnäköisesti), niin lisäsin Pipoiksi:sta tilattua mustaa trikoota hihoiksi ja helmaksi + taskupusseiksi.

PS. toivottavasti ette saaneet traumoja au naturellista naamasta! ;)

----

We ordered this jersey fabric with a group of sewists. The catch was we didn't know what we were ordering. It was a surprise. We didn't even know if it was jersey, what colours it had, or even the print. You can imagine my surprise when I finally opened the package. Something so different. Something I really needed to put tought into. But that's the best part in it: I enjoyed this print didn't give me an easy way out. I really needed to figure it out before I started cutting and sewing.

I decided to make a copy-cat of my moms tunic (that I had tried on one day and fell in love). I made slight changes, because I didn't have enough fabric. For instance, the sleeves should be the same piece as the front and the back piece.

I couldn't decide which side I wanted front so I made them identical. My pals ensured me I dind't look silly, when I twirled around them in my tunic last weekend.

PS. hope I dind't scare you off with my au naturel face ;)