tiistai 7. helmikuuta 2017

Uusi vuosi, uusi koti, uusi ompsu

Me muutettiin! Ikiomaan taloon, tästä on haaveiltu pitkään. Nyt ollaan reilu 1kk asuttu uudessa kodissa, tavarat alkavat olemaan paikoillaan. Ihan tuntuu jo kodilta. <3 Täällä on hyvä kuvatakin, kun on valoisaa ja avarampaa (verhot puuttuu, hehe).

Ja voitteko kuvitella: mun järkkärin laturi löytyi! Se oli keskimmäisen sängyn alla, töpselissä kiinni. Kyllä se tiesi että se siellä oli, muttei ollut tiennyt, että se oli se laturi, mitä kuumeisesti etsin säännöllisesti. Jos sitten taas ihmettelette, miksi olen ottanut kuvia kännykän kökkökameralla, se johtuu ihan siitä, että nyt on hukassa kameran akku. Kyllä. Näin sen kyllä jossain, mutten tiedä, missä. Kai se jossain noissa 5 avaamattomassa laatikossa on. Kai.



Suuri Käsityölehti 11-12/2016 sisälsi tällaisen kivan hölttänän, jota päätin kokeilla. Ensimmäinen SK:n kaava, mitä käytän, Noshin kaavat poislukien. Tilannut olen lehteä kuitenkin n. vuoden...

Tein koon L, mutta M olisi riittänyt mainiosti, nyt jää yläosaan ihan hirveästi tyhjää pussia, vyötäröni kapein kohta kun on melko ylhäällä (tai jenkkakahvat vaan isot). Tunikaksi on kyllä aika pitkäkin mulle. Onpahan vilpoisa meidän tulevalle etelänlomalle ihan mekkona! Nauhakujassa viilettää ihana pitsinauha omista kätköistä. Aika nätisti sopii tähän mekkoon, vaikka itse sanonkin. Kankaana Verson puodin Paratiisin universumi -trikoo. <3

Mekkonen siis valmistui noin viikko sitten, taas on kuvien siirto koneelle vähän kestänyt.. Mutta NYT. NYT minä otin asiakseni oikein istua koneelle, laittaa kuumeiselle juniorille lastenohjelmat päälle ja puuhailla omiani. Jess.




Nyt tartteekin teiltä, rakkaat lukijat kysyä: mitä tykkäätte? Nojoo, tietty mekkosesta, mutta uudesta kodista, näin parin kuvan perusteella? Eikös olekin ihanan valoisaa.

Sain oman ompsun autotalliin (puolikkaaseen siitä). Sen pääsin vasta vastikään korkkaamaan - niin hirveästi on ollut kiireitä elämässä (inhottavaa kun kaikki ei pyöri harrastustoiminnan ympärillä). Vielä haluan vilauttaa teille kaikkein pyhimpääni. Ei, en ala nakuilemaan, vaan läväytän kuvan ompsupompsusta. Vihdoin on muuten kaikki kaavakirjat ja -lehdetkin kunnolla ojossa tuossa vasemmalla hyllyssä. (Saa tätäkin kommentoida.)


8 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin ja ompsuun ❤ Tunika on nätti, ihan paras varmasti lomailuun! Ooh, rantaloma kuulostaisi niiin ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ❤
      Tykkään nykyään rennosta vaatetuksesta ja Karibian aurinhon alle tää on varmasti just passeli :) Niin innolla odotan reissua!!

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Näyttää tosi kauniille, niin koti kuin mekkonenkin:) On muuten upea takka!
    On se vaan mukavaa, kun on oma ompsu, kankaatkin niin nätisti esillä tuossa kaapissa:) Tsemppejä täältä, toivottavasti pääset välillä kiireiltä karkaamaan hetkeks ompsuun..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Takka on kyllä ehdottomasti mun lempparijuttu olkkarissa. Päivän kohokohta kun pääsee takkatulen ääreen. ♡

      Nyt pitää lomavaatetta ommella urakalla, joten pakko päästä vaikka väkisin ompelemaan ;)

      Poista
  3. Ihanan valoisaa on teidän uudessa kodissanne <3! Onnea uuteen kotiin! Ja onpas sulla kiva ompsukin :). Tykkään tuosta tunikasta, kivan rennon näköinen. Oi, lomamatka, sellaiset tekevät niin hyvää arjessa jaksamisen kannaltakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♡♡ yhtäkään lomapäivää ei ole ollut vuoteen, joten todella tulee tarpeeseen!! :)

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin <3 Ihanan valoisaa! Ja kivan näköinen ompsu! Mekko/tunika on ihanan rennon näköinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3