keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Yllätys

Blogeissa ja Instagramissa on viimeaikoina pyörinyt rouheita, marimekkomaisen nansomaisen mysteerisestä kankaasta luotuja luomuksia. Kyseessä siis eräs yllärikangas, jonka porukalla tilasimme tietämättä yhtään, mitä tuleman pitää. Ei värejä, ei kuvioita, ei mitään. Jännittävää!

Täytyy sanoa, että tätä en osannut odottaa. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen rakastuin ihan täysillä. Kerrankin jotain uutta ja erilaista. Ei valmiiksi pureskeltua, haastavaa. Sellaista, että heti kankaan nähtyäni aivot vaan ruksuttivat ja ruksuttivat ja ruksuttivat... :)


Sain hetken kangasta pureskeltuani vision. Äidilläni on yksi tunika, jota satuin kokeilemaan päälleni tämän kankaan toteutusta pohtian - rakastuinhan minä. Kangas, malli, tunika. Kaikki loksahteli kohdilleen.

Alkuperäinen tunika on ikäänkuin kahden kappaleen mekko (+hamekaistale), jossa hihat ovat yhtä etu- ja takakappaleiden kanssa. Sommitteluyrityksistä huolimatta en millään, en sitten yhtään millään saanut kaavoja mahtumaan 1,1m pätkälle. Kangas koostui erilaisista osioista, joten muutenkin asetteluun meni kauan aikaa. Pyörittelin palasia ees taas kankaan päällä, kunnes rohkaistuin saksimaan sopivaksi havaitusta kohdasta.


Toisella puolella siis ruksit, toisella viivoja ja persikanväristä sutaisua. En osannut valita, kumman haluan eteen, niin tein prikuulleen samanlaiset kappaleet. Itseäni pohditutti, näyttääkö selästä liian kummalliselta etukappaleen pääntie, mutta kaverit kivenkovaan väittävät, ettei ole ollenkaan kummallinen. Kohdistin hartioissa liilat kappaleet toisiinsa ja ruksit ja viivat toisiinsa, josko toisi yhteneväisyyttä.

Kangas kun ei täysin riittänyt (ainakaan fiksunnäköisesti), niin lisäsin Pipoiksi:sta tilattua mustaa trikoota hihoiksi ja helmaksi + taskupusseiksi.

PS. toivottavasti ette saaneet traumoja au naturellista naamasta! ;)

----
We ordered this jersey fabric with a group of sewists. The catch was we didn't know what we were ordering. It was a surprise. We didn't even know if it was jersey, what colours it had, or even the print. You can imagine my surprise when I finally opened the package. Something so different. Something I really needed to put tought into. But that's the best part in it: I enjoyed this print didn't give me an easy way out. I really needed to figure it out before I started cutting and sewing.

I decided to make a copy-cat of my moms tunic (that I had tried on one day and fell in love). I made slight changes, because I didn't have enough fabric. For instance, the sleeves should be the same piece as the front and the back piece.

I couldn't decide which side I wanted front so I made them identical. My pals ensured me I dind't look silly, when I twirled around them in my tunic last weekend.

PS. hope I dind't scare you off with my au naturel face ;)

24 kommenttia:

  1. Todella kiva tunika! Tämä on ollut mielenkiintoinen projekti, innolla olen seurannut miten hurjan luovia te kaikki ootte! Olet kaunis myös ilman meikkiä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi ❤❤❤
      Tää on ollut hauska projekti. Niin hauska katsoa, miten ihmiset on samasta (haastavasta) kankaasta tehneet niin erilaisia juttuja!

      Poista
  2. Oikein nätti tunika ja kivat kuvat.

    VastaaPoista
  3. Kaunis tunika! Tätä projektia on ollut jännä seurata, miten kankaasta saa loihdittua niin erilaisia ja upeita luomuksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! ❤ Juuri samaa Hannalle sanoin, niin kiva nähdä erilaisia valmiita töitä tästä. Monesti sellaisia, joita en olisi osannut ajatellakaan!

      Poista
  4. Mä olen ehkä maailman huonoin kommentoimaan vaatteita, kun niistä aika vähän ymmärrän. Mutta nyt voin sanoa, että tuo tunika on todella kaunis ja mukavan erilainen. Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Mulla oli ihan samanlaiset fiilikset pakettia avatessa. Mun lämpeneminen kesti jonkin aikaa, mutta lopputulos ratkaisee ja oli upea haaste :) Kaunis tunika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, tosi upea haaste. :) Just sellainen, ettei päästänyt helpolla. Kiitos Jaana ❤

      Poista
  6. Olet superkaunis ilman meikkiä! :) Tunikan malliin sopii kangas hyvin ja mustilla tehosteilla, vaikka tuo pipoiksi-yritys on mulle toistaiseksi vielä testaamaton. On siis hyvälaatuista kangasta? Tästä kuosikankaasta saa kyllä jokainen omannäköisensä vaatteen. Sitä on ollut ilo seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwws, kiitos Piia ❤❤
      Oli eka kerta kun tilasin sieltä, joulukuussa, toimitus oli supernopea. Yksivärinen trikoo oli yllättävän laadukasta (olen tosi arka tilaamaan uusista, mulle tuntemattomista paikoista). Napakkaa mutta joustavaa, sileää ja pehmeää. Ei vaikuta sellaiselta, että nukkaantuisi pesuissa. Lisäksi sieltä saa Happy fabricsin ja Andrea Laurenin kankaita. Tilaan varmasti toistekin! :)

      Poista
  7. Kivan näköinen tuo tunika. Todella kaunis kangas. Sopii malliin hienosti.

    VastaaPoista
  8. Näyttää hyvältä! Ja niin nätti oot ❤️ Mie tykkään kovasti, et niskastakin on avarampi, teen usein niin omiinkin vaatteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariinuska <3 <3 Eikä tuo niin kovin iso edes ole tuo pääntie, ettäkö se pitkälle loistaisi. :)

      Poista
  9. Hieno tunika, hyvin sopii nuo mustat lisäykset vaatteeseen! Tästä kankaasta on nähty tosi monenlaisia vaatteita, ja sehän on osa koko Sava-kankaan iloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mandariinimania. :)
      Niin on, ihan mahtavaa ihastella, mitä kaikkea kankaasta on tehty!

      Poista
  10. Hauska idea tuo mysteerikangas! Jos osaisin yhtään ommella, olisin kiinnostunut. :)

    VastaaPoista
  11. Kivan näköinen tunika! Hauska idea, että tunika voi käyttää molemmin päin :) Sopii just täydellisesti tähän kuosiin! Minusta on on ollut mahtava seurata mitä kaikkea tästä kankaasta on ommeltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen! ♡
      Samoin, tosi ihania teoksia on tästä nähty!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3