Huppistakeikkaa!

 Keskimmäisen tiikeripaidasta jäi sopivasti yli tätä Noshin ihanaa trikoota. Vauvanvaatteiden tekeminen on siitäkin palkitsevaa, että voi käyttää isompien lasten (ja miksei aikuistenkin) vaatteista ylijääneet kangaspalaset. Resori on Noshilta myös. Kaavana käytin tuttua OB 6/12 kisuliinia.

Harvoinpa sitä valmista työtä katsellessa hoksaa, mitä vaikeuksia sen tekemisessä on ollut. Olen niin vasta-alkaja, että joka ikistä työtä puran edes vähäsen jossain vaiheessa. Osa menee perfektionismin piikkiin (oi, ulottuisipa perfektionismi myös kodinhoitoon) ja suurin osa ihan vaan kämmäilyn piikkiin.

Viimeaikoina olen kämmäillyt normaaliakin enemmän. Liekö syynä nousseet laatuvaatimukset, jatkuvasti keskeytyvät, pätkittäiset ompeluhetket vai perheenäidin univelat, mutta melkoista suossa tarpomista on väkerrys ollut. Tällä kertaa ylitin (vai alitin?) itseni ja ompelin bodyn takakappaleen väärinpäin muuhun bodyyn. Purskahdin naurunremakkaan kun tarkastelin kerrankin onnistunutta kanttausta (jess, pääsin yhteiseen säveleen kantinkääntäjäni kanssa!). Pääntietä tehdessä ihmettelin vain, miten kummasti olinkaan unohtanut leikata takakappaleen pääntien ja ihmeellistä, miten huonosti hihat istuivat takakappaleen ranglansaumoihin... Onneksi olin leikellyt kaavan kasvunvaralla, ja pienellä saksimisella saatiin takakappaleen alalärpäke normaalin malliseksi, joskin ehkä normaalia lyhyemmäksi. Trikoo joustaa ja pelastaa.

Tätä ennen olin vieläpä purkanut etu-ja takakappaleen ranglansaumat (siis olkasaumat) irti toisistaan, olin unohtanut ommella hihan väliin... 

Virheet jotenkuten paikattuna sitten tyytyväisenä ompelin ompelumerkin. Niin, tuonne alakappaleen saumaan. Ja olin vielä niin tyytyväinen, kuinka siisti tuli. Purkuhommia taas! Ja pääntiehän on avara, koska ensimmäinen resorisuikale Marimekon resorista oli liian paksu kantinkääntäjälleni ja jouduin leikkaamaan sen pois.

Pahoittelen huonoa kännykuvien laatua, sen kameran linssi on rikki.

Aina välillä facebookin ompeluryhmissä ihmiset jakavat näitä kömmähdyskuvia, niille on kiva tirskua yhdessä. Ehkäpä tämä kämmi piristää jonkun päivää hieman? Tai tuo lohtua siihen ärsyttävään tunteeseen, kun mikään ei suju, ompelukone takkuaa ja saumat eivät pysy paikoillaan, neula katkeaa...

Tästä tuli mielestäni ihan kalu vauvanvaatteeksi, eikä takakappaleen lyhyyttäkään huomaa, ellei siihen erikseen kiinnitä huomiota. Kuten jo aiemmin mainitsin, oikeastaan jokaisen tekemäni vaatteen taustalla on jonkinsorttinen tarinansa, lähes aina jossain kohtaa takkuaa ja huolella. Harvassa on ne kerrat, kun saa ommella flow-tilassa ilman sen suurempia virheitä.

Mikä on oma mieleenpainuvin tai hauskin käsityömokasi?

Kömmähdysvapaita ompeluhetkiä kaikille! :)

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13683553/?claim=q3qy4c5df7b">Follow my blog with Bloglovin</a>

Pikku huppu-Hippu

Olette varmaan huomanneetkin, että ompeluni on kovin. Noh, kangaskeskeistä. Monen bloggauksen otsikko lähtee kankaasta. Ne on ihania, niitä voi hypistellä, niitä voi ihailla ja silitellä. Sitten on kankaita, jotka ei niin iske.

Paapiin Hippu-kangasta tilasin ennen joulua alesta, väri myyrä. Ihan hirvittävän noloa, mutten muista nettikaupan nimeä, mistä ostin. Olen sellainen alehirmu ja kangashamsteri, että kun se hiirikäsi klikkaa niin se klikkaa.

En tiedä, oliko syy värissä vai itse Hippu-hahmoissa, mutta oli vaikea keksiä siitä mitään ommeltavaa. Kaupittelin kangaspalaani fb:n kangaskirpputorillakin, muttei mennyt kaupaksi.

Sitten aloin lämpenemään. Pikkuhiljaa. Se taisi lähteä siitä, kun ajattelin että jos joku ostaisikin. Tuli kateus. Kun se on mun kangas, kerta!

Päätin kokeilla siitä Kisuliini-bodya (OB 6/12) hupulla, koko jossain 68-74 välimaastossa. Hupun kaava otettu Kirahvi-haalarista (OB 1/13) kun sellainen sattui hyppäämään käteen ompeluhuoneessa penkoessani. Hiipan tein vapaalla kädellä ja siksi se onkin vähän hassun näköinen. :) 

Käsissä ylipitkät resorit, toinen kuvassa taitettuna ja toinen suorana.

(Jahups, langanpätkä kello kahdessatoista.)

 )

Kokeilin ensimmäistä kertaa myös kanttaamista samalla kankaalla. Mukavaa hommaa. Tykkäsin! Vielä jos kankaan leikkaisi täysvinoon, niin voisi tulla parempi. En raaskinut. Hyvin tuo noinkin pelittää. Hupun ympäristö on nelinkerroin kantattu, alaosa 3-kertaisena. 

En ymmärrä, miksi ihmiset vihaa kanttaamista. Yksi lempparivaiheitani, yhteensaumurointi  ja kanttaukset. Kaavojen piirtely, kankaiden leikkely ja saumurinhäntien siivoaminen ynnä muu pikkuviimeistely on ne ärsyttävimmän hommat.

Vaikka huput on söpöjä, on ne meillä lähes aina kuitenin poissa päästä. Melkoinen hikipää tuo kaveri, nimittäin.

Niin, nyt tämä body on muuten yksi lemppareista! <3

Lisää karkkia

Ai että tuo Pikkupiltin karkkikangas on ihanaa! Pyöräytin siitä myös pikkuruisimmalle bodyn. Kokeilin ob 6/2012 kehuttua Kisuliini-kaavaa, koko on 68-74 välistä.

Kisuliini on selkeästi pienempi malli kuin Sausage dog, josta olen aiemmat bodyt tehnyt (näemmä olen vain yhden blogannut). Sausage dogissa saa käyttää yhtä pienempää kokoa kuin itse muksu on, tämä taas tuntuu olevan justiinsa kokonsa mukainen.

Olin kuullut pelotteluja, että pääntie on sitten tosi kapoinen, joten levensin sitä aavistuksen. Jokin meni kanttauksessa mönkään, vaikka laskelmat pitikin paikkansa ja nyt tuo lörpöttää.Venytin varmaan liikaa kaksoisneulalla ommellessani. Tekisi mieli purkaa ja tehdä uusiksi, jää häiritsemään. Vai? Meneekö se tuollaisenaan, pistääkö silmään pahasti?

Näemmä pienet puklutkin jo koristeena. :)

En ole oikein väri-iloittelija (vaikka nämäkin mieltymykset tulevat selkeästi kausissa). Niinpä yhdistin muutoin niin värikkääseen kuosiin ihan vaan mustan resorin. Raidallinen olisi saanut silmät ristiin ja päänsäryn aikaiseksi, turkoosia ei ollut. Kuukauden päästä, 6-kuisena, aletaan viimeistään kiinteitä maistelemaan ja valkoiset resorit on sitten ihan nounou.

Vauvaa on hirmuisen vaikea kuvata kun hyörii ja pyörii niin vikkelään. Suurin osa kuvista taas tärähtäneitä ja värähtäneitä. Kaiken lisäksi pikkukaveri on ihan kohta oppimassa ryömimään! Nytkin pääsi puoli metriä eteenpäin omalla mittarimatotyylillään.

Jos joku arpoo nepparipihtien hankkimisen kanssa, niin voin sanoa: hyvä ihminen, säästä hermojasi ja osta! En ole pienessä mielessänikään osannut kuvitella, että neppareiden laittaminen voisi olla näin helppoa. Ehen. Etsitään kohta, asetetaan pihdit paikoilleen, puristus ja valmis. Ei kipeitä sormenpäitä, ei kamalaa paukutusta, ei mitään. En käsitä, miksi ostin Prymin nepparipihdit vasta nyt. Olen kuitenkin iloinen, että omistan ne nyt. Kummasti neppareiden laittaminen ei olekaan enää se inhokkipuuha..