sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Verho-ompelua ja sananen Marimekon ysmyistä

Tänään sunnuntaina on viimeinen päivä Marimekon ysmyjä eli suomeksi ystävämyyntejä. Torstaina ja perjantaina alennuksessa oli kankaat, kaikki 20€/m. Niinpä tarttui mukaan Tammiston myymälästä jo pitkään himoitsemaani Siirtolapuutarhaa olohuoneen verhoiksi.


Verhojen kuvaamisessa on omat vaikeutensa, valoa vasten kun kuvaa. Vielä jäi vajaa raportillinen yli esimerkiksi tyynyiksi tai vaikka laukkua varten.


Lisäksi matkaan tarttui A-laatuista Maijaa sekä paria markiisia. Maijaan (kuva alla) en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota, mutta myyjän leikatessa siitä pätkää toiselle naiselle, rakastuin. Reunakaistaleet (varsinkaan sininen) eivät ole makuuni, mutta niitähän ei minun ole pakko käyttää sellaisenaan. Itse kukkakuosi on luonnossa i-ha-naa, vaikka pienenä kuvana tietokoneen näytöllä saakin silmäni ristiin. Ilmeisesti Maija Louekari onnistuu suunnittelemaan toinen toistaan ihanampia printtejä. Nämä Siirtolapuutarha, Maija, Ahkeraliisa (jota nytkin tuli lisää markiisia ostettua) ja Vimman Letti ovat kaikki yksiä suosikkikankaistani.

Myös Kurjenpolvi- ja Jurmo-käsipyyhkeet saivat uuden kodin. Jurmon diilasi kaverini aikaisemman päivän myynneiltä, kun pyyhkeet olivat tuolloin tuntuvassa alennuksessa.


Kävitkö sinä Marimekossa? Mitä tarttui matkaan? Oliko tämän kerran ysmyt hitti vai huti?

2 kommenttia:

  1. Lähdin perjantaina hakemaan Hertsikasta Kanteleen kutsu -puuvillakangasta ja Puutarhurin parhaat -vahakangasta. Kumpaakaan ei harmikseni ollut! Sen sijaan kasseihin päätyi Räsymatto-pyyhkeitä, pari pussia resoreita, kahta raitatrikoota ja pallotrikoo.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän oli sitten ainakin puoliksi onnistunut reissu! :D
      Lähdin siirtolapuutarhaa hakemaan ja muutama muukin tarttui mukaan. Kuten aina... :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3