perjantai 24. huhtikuuta 2015

Vaatevallankumous / who made my clothes? + ARVONTA

Asia, joka on alkanut kiinnostamaan vasta kun itse olen ryhtynyt ompeluhommiin. Kuka tekee meidän perheen vaatteet? Tällä hetkellä pääsääntöisesti minä. Täytyy myöntää, että ennen käytin surutta halpaketjuja välittämättä siitä, kenen pienin kätösin vaatteet oli tehty, millaisissa oloissa ja millaisella palkalla.

Vaatevallankumous haastaa ihmisiä pohtimaan, mistä ne omat vaatteet ja muut tekstiilit ovat peräisin. Onnekseni voin sanoa, että tiedän suurimman osan käyttämäni kankaan alkuperän ja laadun. Suuri osa on luomulaatua. Osa valmistettu Suomessa, osa Baltiassa, osa muualla Euroopan alueella. Ja hyvä niin. Olen iloinen, että voin tilata kotimaisilta kangasverkkokaupoilta laadukaita ja eettisesti tuotettuja kankaita.

....

Päivän teeman kunniaksi järjestän ystäväni pienyrityksen Hellä Designin kanssa kilpailun.

Hellä design on pieni harrastuksesta alkunsa saanut, yhden naisen sivutoiminen yritys Kangasalta. Hellä ompelee ennen kaikkea vauvojen ja pienten lasten vaatteita ja asusteita, joista ehdottomaksi suosikiksi on noussut alunperin oman vauvan tarpeeseen ommeltu tuttilappu.

Hellän tuotteita saa tilattua Hellän facebook-sivuilta. Touko-kesäkuun vaihteesta alkaen tuotteita voi ostaa myös Tampereen Kehräsaaren käsityöläispuodista sekä Kangasalan käsityöyrittäjien kesämyymälästä Lepokodilta.



Palkinnoksi voittaja saa valitsemansa tuotteen seuraavista:
a) tuttilappu + pipo -setti vauvalle
b) pipo lapselle
c) pipo aikuiselle
Kankaan saa voittaja valita itse Hellän valikoimista. 

Osallistua voit 1-3 arvalla.
1. arpa: liity blogini lukijaksi
2. arpa: tykkää Hellän fb-sivusta
3. arpa: jaa kuva

Arvonta suoritetaan keskiviikkona 29.4.2015. Jätäthän sähköpostiosoitteesi yhteydenottoa varten ja kerro, kuinka monella arvalla osallistut. Arpaonnea!

27 kommenttia:

  1. 1 arvalla mukana ;)
    Satutuuli93@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Apua miten lukijaksi liitytään, olen kyllä lukenut tähänkin asti :D Tykätty ja jaettu! m_lintula@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oot tietokoneella, niin oikealla melko ylhäällä on täppä "liity tähän sivustoon". Jos kännykällä, niin ensin täytyy scrollata näiden kommenttien alapualapuolelle ja klikata "näytä internetversio". Ja sitten jatkaa ensimmäisen ohjeen mukaan :)

      Poista
    2. Kännykkä kirjoittaa omiaan. Siis alapuolelle tietty :D

      Poista
  3. Kolmella arvalla
    ranjapesonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana! 😍 3 arvalla kun kaikkia tulee tehtyä! 😃

    VastaaPoista
  5. Mukana! 😍 3 arvalla kun kaikkia tulee tehtyä! 😃

    VastaaPoista
  6. 3 arpaa :)

    anniina.iidamaria @ gmail.com

    VastaaPoista
  7. kaksi arpaa! elina_laitinen@outlook.com

    VastaaPoista
  8. Kaksi arpaa ja A palkinto :)

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  9. 2 arpaa :)
    laura_hytonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Onnea voittajalle!! :) Hellä ottaa sinuun yhteyttä!

      Poista
  11. Yhdellä mukana! Loistavia nuo tuttinauha kuolalaput!

    VastaaPoista
  12. 2 arpaa!

    sm.hyvonen @outlook.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3