keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Pertsat

Kaikennäköistä härpäkettä on tullut ommeltua, mutta ihan peruspaitaa, tuttavallisemmin pertsaa, ei ole tullut kyhättyä. Meidän eskarilainen on ottanut vuoden aikana valtavan kasvuspurtin. Käytiin juuri vaatekaappia läpi, ja vielä ennen joulua sopineet paidat oli suurin osa auttamattomasti liian pieniä. Ja ei kun hommiin.




Käpysen Kallopallo-kangas on houkututtanut jo pitkään, kun on ihan meidän pojan näköinen. Moni kiva kangas on tuollaiselle eskari-ikäiselle liian lapsellinen. Tämä taisi olla ihan tarpeeksi hyvä "isolle pojalle", koska kelpasi hyvin.




Rypyt selittyvät sillä, etten jaksa ikinä silittää mitään, mitä ei ole PAKKO. Joten silitettyjen vaatteiden kuvia tästä blogista ei juuri löydä..



Kaavana Ottobre 6/2012 Raide-paita. Hihat lyhensin, pidensin hieman helmaa. Kun kohta tuo kuitenkin venähtää, kesä tulossa, nääs. Turkoosin resorin poika itse valinnut, sekin Käpyseltä muistaakseni. Ekaa kertaa kokeilin kaksinkertaista resorihuolittelua paitaan. Ööh, miksen ole aiemmin tätä tehnyt? Paljon kivempaa kuin resorilla kanttaaminen kolminkerroin :D

Hihoista jäi ehkä vähän pidemmänlaiset mutta menköön. Poikaa ei ole haitannut.

Harmikseni en ollut ottanut kuin tämän yhden tärähtäneen kuvan paidan selkäpuolelta. Kaulus näyttää kiemurtavan, se on pesussa tasoittunut.





****



Halusin kokeilla myös ranglanhihaista pertsaa. Kokeiluun pääsi Rascal (Ottobre 4/2013). Sivut leikkasin melko pienillä saumanvaroilla, hihat lyhensin. Aavistuksen lisäsin pituutta. Ai kun tuli kiva!

Pahoittelen kuvan huonoa laatua. Luulin ottaneeni kuvia järkkärillä, mutta näköjään kuvan pelkästä paidasta olin jostain kumman syystä ottanut kännykällä. 





Ihan ÄLYTTÖMÄN VAIKEAA saada hyviä kuvia tuollaisesta elohiirestä, joka ilveilee, pomppii, kiemurtelee, pelleilee...Saakohan mitään kunnon kuvaa paidan istuvuudesta. Menee nimittäin just eikä melkein kuin nenä päähän tuolle pojalle!




Kankaana aivan ihanaa Verson puodin Pitkät piuhat. Hihoissa Myllymuksujen musta joustocollege. Se on aavistuksen jämäkämpää kuin Pitkät piuhat, mutta melko hyvin menee yhteen, ohuempi laatu siis tämä jälkimmäinenkin. Resori Inkurista.



2 kommenttia:

  1. Ompas kivat "pertsat"! 😉 Hyvin poika valitsi tuon turkoosin resorin kallojen pariksi, antaa mukavan piristyksen paitaan ja piuhoissa kuviota on omasta mielestä tarpeeksi joten siihen ei välttämättä tarvitse mitään erikoista jippoa ettei kiva kuvio jää piiloon. Mulla on myös käytössä samat paitakaavat pojille, on ehkä parhaat tuollaisilla hoikkiksilla. Täällä oottelee myös piuhat leikkomista kun vaan saisi päätettyä mitä niistä tekee. 😃
    Tiedän tunteen ottaa kuvia tuollaisista elohiiristä joita täälläkin on pikkumiehinä 3 kappalein 😉 + tyttö, joka on jo hiuka isompi ja kuvien ottaminen on aavistuksen helpompaa. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tosiaan, tuo turkoosi tuo kivaa kontrastia. Ja paitakaavat on tosi kivat just tollaiselle hoikalle pojalle. Kaikki tuppaa pituudesta jäämään yleensä liian lyhyeksi tai sitten on kunnon telttoja. Kuvien ottaminen ehkä bloggauksen haastavin vaihe lasten kanssa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3