tiistai 13. lokakuuta 2015

Kuvien merkityksestä (niin ja se asustesetti Roosa nauha -huutokauppaan)

Nyt bloggaajat ja nettikirppistelijät huomio! Kuvat. Niiden merkitystä ei voi kyllin korostaa.
Otetaan esimerkki ihan elävästä elämästä. Meillä oli Saumanvaran sydämestä -Roosa nauha huutokauppa (apua, miten tuo lausehirviö kirjoitetaan). Tein sinne tällaisen pipo + tuubihuivi + bodyn jatkopala -setin vauvalle. Kaavat omasta päästä, karkkikangas Pikkupiltiltä, Ulpukka alunperin Iloiselta Kettuliinilta (ostin nettikirppiseltä itse).

No, tässä kuitenkin kuva:

Uhh. Hämäryys, kelmeys ja asettelu oikein ahdistaa.

Olin perinteinen viimetingan sähläri. Tuotteet piti olla kansioihin ladattuna viimeistään klo 22. Tämän pimeässä, kännykällä räpsäistyn kuvan sain ladattua 21.59. Itselleni ei ainakaan tulisi tippaakaan ostohaluja tällaisesta huonosti asetellusta, salamalla valaistusta, epämääräisen näköisestä kuvasta. No, illat ovat pimeitä, joten minkäs teet. Samalla kun tätä murehdin, heräsi idea. Testaanpa, kuinka paljon eroa ihan oikeasti on hyvillä kuvilla ja oikealla asettelulla. Mitä mieltä olette? Kummasta setistä maksaisitte enemmän?

Ihana kuva. Mitä? Hius, nukkaa?
Ja nyt, enennkuin kukaan pääsee minua syyttämään kuvanmuokkauksesta, kerron: en ole säätänyt muuta kuin kirkkautta, hieman rajausta, varjoja/kontrastia. Sellaisia, mitä millä vaan kännykällä tai tietokoneella voi helposti tehdä. Ei mitään suuria muutoksia. Erot alkuperäisiin olivat kovin pieniä. Nämä uudetkin kuvat otin nopealla aikataululla, joten nojatuolin reunaa jäänyt moneen näkyviin jne.

Siis. Kolme tärkeintä sääntöä: valo, valo ja valo! Kun on tarpeeksi valoa, kamerallakaan ei ole niin väliä. Nämä uudemmatkin kuvat on otettu samaisella kännykällä. Heti perään melkein tulee asettelu: Lastenvaate liian isossa aikuisten henkarissa, ryppyinen paita tai kuvaan vain viskastu mekko ei juuri herätä ihastusta tai ostohaluja. Itse olen visualisti ja pidän kauniista, valoisista kuvista. Etenkin, jos esitellään tuotteita, on kovin tärkeää, että niiden hyvät ominaisuudet pääsevät esiin oikealla tavalla. En tiedä, voiko blogissa esiteltyjä vaatteitani sanoa tuotteiksi, kun kotikäyttöön ovat. Ehkä?

Alkuun en silittänyt vaatteita laisinkaan ennen kuvaamista. Nykyään useammin, varsinkin, jos resorikantti on jättänyt kauluksen vähän ruttuun tai kaksoisneulaommel tekee helmaa aaltoilevaksi, höyrytän ja silitän helman nätiksi. Pieniä, simppeleitä keinoja saada siitä kivasta tuotoksesta entistäkin nätimpi. Uskon että esimerkiksi nettikirppiksellä myytäville tuotteille saa helpommin ostajia tai sitten juuri blogiin lisää kävijöitä/lukijoita. Kuka ei isoista, kauniista kuvista pitäisi? 

Moni ajattelee ehkä, että käsityögenreen ei sovi kuvilla herkuttelu. Minun mielestäni juuri sopii. Tämä on käsityötä, kovalla vaivalla tehtyä tuotosta, joka yleensä on kaunis. En halua sen kauneuden joutuvan hukkaan huonosti valaistuihin, epätarkkoihin, rumiin kuviin, vaan tuoda ne parhaat puolet esiin. Ne mistä olen ylpeä ja sanon että jes, mä osasin! :) Ja koska olemme niin hitsin tarkkoja monesti omista töistämme, haluamme että ne ovat kauniita. Samaa kauneutta edustaa ne edustavat kuvat.

PS. Saumanvaran sydämestä on kerännyt yli 16000€ potin Roosa nauhalle! Aivan uskomatonta! Lahjoituksia otetaan vastaan marraskuun loppuun, suoraan lahjoitussivulle pääset tästä.



And in English:

My sewing group arranged an auction for Pink Ribbon. I sewed this tube scarf, beanie and a bodysuit extender set for a baby. I was almost late to download the image to the auction page (as usual), and managed only to get a dark and ugly pic in the dark with my cell. The picture is the first one on top.

I was a bit annoyed to myself so I wanted to do a test: I took some nice, lightful pictures and compared them to the original. It's almost like looking at another product. So if you are selling on a fb flee market or you have a blog: REMEMBER THE VALUE OF GOOD PICTURES. The most important thing in this is light. If it's dark, wait for the next day to catch the sunny hours. These pictures are all taken with my Samsung Galaxy S5 Neo so you can cope with a phone. If you have the light. 

Nice setting is another thing: iron your clothes and put them nicely. No kids' clothes in adults' hanger. No dresses just tossed on a carpet, all wrinkely. Good photos lift the value of your products up and makes your blog more enjoyable to watch and read.


24 kommenttia:

  1. Olet oikeassa, että hyvässä valaistuksessa otetut, selkeät kuvat ovat miellyttävimpiä ja herättää kiinnostuksen. Itse en mikään valokuvauksen ammattilainen ole, mutta kyllä minäkin pyrin esim. blogiin ottamaan selkeitä kuvia ja valaistus on tärkeä! (+ asettelu, sommittelu, kuvakulma yms) Kyllä sen huomaa noista sinun malli kuvistakin mitkä on ajan kanssa otettu :) Kivan näköisiä ompeluksia muutenkin :) Jään myös blogia seuraamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri!! En minäkään sen enempää osaa valokuvata, mutta ne valo, asettelu ja kuvakulma on kyllä tärkeitä ja tuo jo paljon. Kiitos :) Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  2. Ymmärrän pointtisi, mutta pakko sanoa pari muttaa ;-) Nämä huom siis vain minun mielipiteitä (syitä jonka vuoksi en itse juuri kuvaa) Ekan kuvan asettelu: ahdistaa hieman, siis liian tiukasti tuotteet. Toinen kuva, ai jai ;-) siel on ylimäärinen karva :-D Ja kolmas, kuva on sinänsä jees, mutta, kankaan pintaan noussut pieni vaalea nukka korostuu. Kuvahan on totuudenmukainen, muta myynnin kannalta kangas joka näyttää "karvaantuneelta" ei ole paras mahdollinen :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Kas vain, hius tupsahtanut sinne! Eli huomiota pitää kiinnittää pikkuasioihin ;)
      Tätä mietin, että laitanko noin lähikuvaa noista tähän postaukseen. Siis juuri tuon nukan vuoksi. Tässä kyseisessä kankaassa se nouseva nöyhtä on tunnettu ominaisuus. Itse mietin, että jos myyn tuotteen, niin haluan että siitä saa sitten kuitenkin todenmukaisen kuvan. Varsinkin merkkikirppiksillä saattaa tulla heti sanomista, jos myy kovalla hinnalla tuotteen, jossa onkin sitten pesunukkaa. Eli ne pitää olla esillä.

      Erinomaisia huomioita! :)

      Poista
  3. Kyllä valolla on niin ratkaiseva merkitys :) Kuvahan kertoo kliseisesti enemmän kuin tuhat sanaa, joten kyllä vaan se on tärkeää miten ne kuvat esittää! Hyvä postaus tärkeästä aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Vertaa vaikka tämänkin blogin alun postauksiin. Miten ison eron voi valo tehdä. Kiitos Piia! :)

      Poista
  4. Kirjoitat asiaa! Itsekin pidän visuaalisuutta ja valoisia kuvia ihan tosi tosi tärkeinä, ja haluaisin osata ottaa valoisampia kuvia. Meillä kotona tuntuu olevan siihen tarkoitukseen liian pimeää, esim olkkarin ikkunaa varjostaa melko iso katosrakenne. Jotenkin tuntuu että vaikka kuvat näyttäisi koneellani tosi hyviltä, kuten edellisen postauksen kuvat, ne sitten blogissa näyttääkin yhtäkkiä ihan harmailta. Mobiiliversiosta siis puhumattakaan! Mistähän johtuu, että mobiilissa kuvat on hieman epätarkkoja ja tarkentuvan vasta kun klikkaa kuvan omaan ikkunaansa, sen jos joku tietää niin kertokoon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kamalan hämyisää kans kotona. Isoa katosta ei olkkarissa ole, mutta jotenkin pimeää. Nämä kuvasin siten, että käänsin nojatuolin naama kohti ikkunaa ja vaatteet nojatuolin päälle.
      Mun mielestä sulla on hyviä kuvia. Tietenkin jos haluaa, voi sitä kirkkautta säätää. Ootko pienentänyt kuvia? Nimittäin voisin aatella, että jos kuvat on todella isoja resoluutioltaan, niin kännykokoon mennessään voipi mennä mössöksi. Itse käytän Picmonkeytä (on ilmainen), siinä saa hyvin koon muokattua blogin mittojen mukaiseksi (käytän yleensä leveyttä 680px). Weekendchiciltä tämän opin. :) Kokeile, auttaisiko se tuohon mobiiliongelmaan?

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä ja kiva kuulla että blogini kuvat on sun mielestä hyviä. Voi olla että se on osittain sitä omaa perfektionismiä, kun ne ei vastaa ihan sitä visiota mikä mulla niistä kuvista etukäteen on. Valoisuudeltaan. Paljon parempia kuvia on oppinut ottamaan kuin alussa ja etsin myöskin aina valoisimpia paikkoja kotoa. Mutta sitä konkreettistä lisävaloa on ollut jo jonkin aikaa listalla, vaikka joku tehokas lamppu. Mä käytän kuvanmuokkausohjelmaa nimeltä Gimp, joka on myös ilmainen ja ihan toimiva ohjelma. Käytän muuten täysin samaa kuvan leveyttä kuin säkin. :)

      Poista
    3. Aika jännä sitten että pikselöityvät! Onko sulla .jpg vai .png -muodossa? Mä tykkään käyttää .png:tä, pitää kuvan laadun parempana.

      Lisävaloa kaipaisin minäkin, varsinkin nyt kun päivät lyhenee ja loskakausi on edessä. Talvella valoa sitten taas löytyy rri tavalla, jos vaan on lunta. Jotain pitäis keksiä! Jos löydät jonkun tehokkaan, edullisen lampun niin saa vinkata ;)

      Poista
  5. Hienoja tuotteita, ja kyllä on eroa kuvissa! Minulla on blogissani joitain valokuvausvinkkejä, joista saattaisi olla apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nämäkin on aika nopsaan näpsäisty kun piti saada pakettiin ja maailmalle.
      Ihan loistavia vinkkejä sulla!! Pitää käydä paremmalla ajalla oikein tutkimassa lisää ajatuksen kanssa. Nyt löysin jo pikaselauksella monta hyvää vinkkiä. :)

      Poista
  6. Kyllä. Valo on ihan avainjuttu kuvauksessa ja oon niin samaa mieltä, että käsityögenressäkin valokuviin pitää panostaa. Jää muuten kaikki vaivannäkö heikon kuvan varjoon. Tuo Picmonkey on joo ihan näpsäkkä, mutta tuo Paulinan mainitsema Gimp on ihan eri sarjaa. On verrattavissa Photariin. Eli on tosi paljon monipuolisempi ja sen avulla pystyy jo katselemaan ihan eri lailla noita kuvan valotus- ja sävyarvoja ja tekemään kuvankäsittelyä tosi monipuolisesti. On kyllä myös monimutkaisempi ja vaatii opettelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus Gimpiä kokeilin, mutta se oli auttamattoman hidas meidän koneella. Voisin kyllä taas kokeilla uudestaan, tarttee aikaa perehtymiseen. Vaikutti silloin joo vähän monimutkaiselta, mutta olen mä joskus muinoin Photarin jollain luolamiesversiolla osannut puuhastella. :)

      Poista
  7. Aivan totta! Ensimmäisellä ja toisella kuvalla on huima ero. Itse pyrin kuvaamaan lähes aina ulkona, koska valo. Meidän koti meinaa kesälläkin olla niin pimeä, että talvella ei ole toivoakaan yrittää sisällä kuvaamista. Omasta mielestäni luonnon valo on paras, sisällä lamput vääristää aina värejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, yritän aina kuvata ulkona! Meillä on jotenkin tosi kelmeät lamput, en tykkää niistä muutenkaan. Keittiön mitkälie halogeenilamput tiskipöydän yllä on tarpeeksi valkoista/sinertävää valoa mun makuuni. :)

      Poista
  8. Aamen! Kuvat on tärkeitä, piste. Ja mulla ainakin se vaikuttaa myös blogien lukemiseen; vaikka olis kuinka kiva käsityö tai juttu mitä tekee ja kivasti kirjoitettu, niin jos kuvat on "huonoja" ei se vain jaksa kiinnostaa. En toki tarkoita että kuvien pitäis olla ammattilaatuisia tai jotain, mutta kyllä se vain on tärkeä asia. Ja siihen pitäisi itsekin perehtyä vielä paremmin, kuvankäsittelyä en oikeastaan ollenkaan osaa.

    VastaaPoista
  9. Mullakin vaikuttaa tosi paljon blogien lukemiseen kuvat. Kukapa nyt ammattilaatuisia kuvia kaiken muun ohella pystyisi tuottamaan, eikä se nyt olekaan itseisarvo, ellei ole nimenomaan valokuvausblogi. :) Kuvankäsittelystäkin riittää perustaidot mun mielestä, läheskään aina sitäkään ei tarvita . :)

    VastaaPoista
  10. Mullakin vaikuttaa tosi paljon blogien lukemiseen kuvat. Kukapa nyt ammattilaatuisia kuvia kaiken muun ohella pystyisi tuottamaan, eikä se nyt olekaan itseisarvo, ellei ole nimenomaan valokuvausblogi. :) Kuvankäsittelystäkin riittää perustaidot mun mielestä, läheskään aina sitäkään ei tarvita . :)

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus! Valokuvaaminen on yksi haastavimmista asioista, siihen tutustuminen avaa ihan uuden maailman ja saa katsomaan omia kuvia kriittisemmin. Blogien mielenkiintoisuutta kyllä lisää hyvät kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Valokuvaaminen on hauskaa ja haastavaa. Joskus sitten ei meinaa onnistua millään. Esim tällaisilla synkillä syyssäillä voi olla vaikea saada tarpeeksi valoa ja yksivuotiasta kuvatessa pienen pojan vauhdikkuus on ehdottomasti haaste. Aina ei voi onnistua mutta pyrkimys nätteihin kuviin on :D

      Poista
    2. Kiitos :)
      Valokuvaaminen on hauskaa ja haastavaa. Joskus sitten ei meinaa onnistua millään. Esim tällaisilla synkillä syyssäillä voi olla vaikea saada tarpeeksi valoa ja yksivuotiasta kuvatessa pienen pojan vauhdikkuus on ehdottomasti haaste. Aina ei voi onnistua mutta pyrkimys nätteihin kuviin on :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3