tiistai 18. elokuuta 2015

Kännypussukka kierrätyskankaista

Poika sai synttärilahjaksi uuden kännykän ja jo pitkään on ollut tarve kännykkäpussukalle: vanhankin kännykän kanssa oli vaikeaa, kun entinen pussukka oli jo miltei roskiskamaa. Nyt uusi kännykkä on suojakuorinensa isompi, eikä siis mitenkään mahtunut vanhaan pussukkaan. Kuten monen pienen näpräämisen kanssa, kesti todella kauan, ennenkuin pääsin alkuun. Toteutus olikin sitten melko nopeaa ja valmista tuli parissa päivässä (ompeluaikaa ehkä yhteensä 2-3h kaikkine keskeytyksineen). Kyllä, olen hidas ja jo pelkän applikoinnin kanssa meni ainakin tunti, on nimittäin koko ompeluhistoriani toinen laatuaan. Ensimmäinen oli ihan vaan tähti, jonka suoralla ompelin kiinni. :D Nyt piti tehdä Minecraftin Creeper. Maailman helpoin aloittelevalle.

Kaikki kankaat ovat kierrätettyä ja vanhoista risoista vaatteista. Päällinen on vanhoista farkuistani - juuri sopivaa ja jämäkkää tällaiseen. Vuori taasen on pojan lempparihousuista, ja ompelin sen sisään vielä vanulevyä - rämäpään kännypussukassa sitä tarvitaan, vaikka suojakuori siinä lisäksi onkin. Kuvassa oma kännykkäni sisällä, pojan puhelin on kuorineen tuhdimpi.

Hoksasin lenksuksi purkaa farkuistani vyölenkin. Hömelönä lähdin ompelemaan sitä vasta kun olin ommellut päällisen pussiksi, kiinnittäminen oli siis vaikeaa ja meni hieman vinkuraan. Ompelukoneen vapaavarsi oli vähän paksumpi kuin kännypussukka, nimittäin.


Ja hei, olen pahoillani laiskasta postaustahdista! Tämäkin on ollut jo tovin tehtynä ja jo melkein valmiiksi kirjoitettunakin. Siis oikeasti, varmaan kuukauden verran.

Olen ollut kohta viikon verran flunssassa (lapset kans vuorotellen sairaina), ja ompelukoneen ääreen istahtaminenkin aiheuttaa hikoilukohtauksen. Lisäksi automme joutui parkkipaikalla kolariin (ei meidän vika), ja nyt jännätään korjataanko vai meneekö lunastukseen. Pari ovea rutussa ja sivuturvatyyny lauennut, kaiketi rungossakin jotain pientä. Henkilövahinkoja ei onneksi tullut eikä lapset olleet kyydissä. Tässä on nyt ollut kaikennäköistä, siis.

Jotain olen sentäs saanut viikon aikana aikaiseksi, postailen tässä joku päivä sen. Koska olin päättänyt, etten ota blogista stressiä, koitan nyt oikeasti olla ottamatta stressiä. Jännä, miten sitä tulee huono omatunto siltikin. :D


6 kommenttia:

  1. Valtavan hieno kännypussukka :)

    VastaaPoista
  2. Auts, onpas teillä sattunut kurjasti auton kanssa. Flunssatkaan ei oo kivoja :(. Kännykkäpussi on hieno, kiva tuo vyönlenkki avaimille. Näppärästi saa tärkeimmät mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä, nyt jo flunssan kanssa voiton puolella ja saatiin vuokra-auto ainakin pariksi viikoksi vanhan tilalle. :)
      Kiitos Hanna Mi!! <3

      Poista
  3. Oi tästä meidänkin poika tykkäisi, hieno!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3