Ostin Marimekko Outletistä ystävämyynneistä viime keväänä lisää tätä ihanaa Marimekon Ahkeraliisa-Markiisia. Käytin aiemmin ostamani pätkän sitterin päällystämiseen. Tämä vaan on niin iki-ihana kangas, että oli pakko saada sitä lisää. Noh, heti oli siitä mielessä laukku, mutta hyvä kaava puuttui. Kaava löytyikin sitten Mekkotehdas aikuisille -kirjasesta (aivan loistava teos, täytyy itselle ostaa, nyt vain kirjastosta lainattuna). Samalla puhdilla tein äidille samanlaisen nuottikassiksi.
Ohjeesta poikkesin sen verran, että tein omat remmit markiisista ja lisäsin kassiin pikkutaskun kaikkea pientä tarpeellista varten, jotta kassia voi käyttää muuallakin kuin uimarannalla. Vuorin kangas sekä vetskarit Eurokankaan palalaarista.
Kuvan mekkonen on tämä, Verson puodin Yhdessä-joustofroteesta (juuri sopiva vilposammalle kesäkelille tämä).
Tämä laukun ompelu oli yllättävän mukavaa puuhaa - olin aina luullut vihaavani tällaista "räpeltämistä" mutta mitä vielä! Ihan älyttömän kivaa puuhaa!
Markiisia jäi pienenpieni palanen yli ja leikkelin siitä itselleni meikkipussukan.
Tässä nämä samassa kasassa vielä kaikki, ilta-auringossa. <3
Onko sinulla jotain lempparikangasta, josta et meinaa saada tarpeeksesi?




