maanantai 25. toukokuuta 2015

Tutkimusmatkailijan teepaidat

Keskimmäinen on oikea pieni luonnontutkija. Ötökät ynnä muut mönkiäiset kiinnostaa ihan hirvittävästi. Lähimetsässä on kiva leikkiä, tutkia kallioita ja kiipeillä puihin. Niinpä Käpysen tutkimusmatka-trilogia on oikein osuva valinta paitakankaaksi tälle kaverille.


Halusin tehdä nämä kolme paitaa kunkin pienellä jujulla. Kaavoina kahdessa Ottobre 4/2013 Rascal ja yhdessä 6/2012 Raide. Resorit Käpyseltä niinikään.

Tässä ensimmäisessä jippo on käännetyissä päärmeissä. Eli normaalisti käännän trikoon ihan vain kertaalleen nurjalle ja ompelen kaksoisneulalla kiinni. Nyt tein sen kertaalleen (ommel näkyy lähempänä hihansuuta) ja käänsin hihan & helman sitten vielä kertaalleen nurjalle ja ompelin uudestaan (ompeleen nurja puoli näkyy pidemmällä hihassa siksakkina). Näin kun muksu kasvaa, saa hihat ja helman kasvamaan lapsen mukana. Ei tarvitse kuin purkaa yksi kaksoisneulaommel ja avot.





Seuraavan jippo on ihan vaan kanttauksissa. Harvoin teen tällä tyylillä, joten omaan makuuni tässä on vähäsen jujua. Ohje löytyy Mutturalla-blogista.

 


 Kolmannessa juju onkin huppu, jota lainasin Ottobre 4/2013 Beagle boysta. Tähän versioon poika tykästyi niin kovasti, että oli pakko heti saada päälle. 



Sellainen trio. Mikä näistä on sinun lempparisi?






10 kommenttia:

  1. Nuo, missä on punaiset käänteet! :) Ne inspiroi itseäni ihan samantien.

    VastaaPoista
  2. Nyt oli mahdollista liittyä lukijaksi bloggerin kautta, olen sitä mahdollisuutta kaipaillut aiemmin :) Mukana ollaan siis! Tykkään tuosta ideasta, että hihoja voi kääntää lapsen kasvaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havahduin yhtäkkiä siihen, ettei tuolla ollut sitä täppää, josta lukijaksi voi liittyä - elin siis pitkään siinä luulossa, että se siellä oli :D

      Jos blogi on vielä aktiivisesti käytössä kun mukelo kasvaa helmankääntöikään, lupaan kertoa, miten toimii käytännössä :)

      Poista
    2. Ja siis: kiva kun liityit lukijaksi! Tervetuloa!

      Poista
  3. Kävin lukemassa sun blogin aloituksen, kun en vaan ymmärrä missä välissä susta on tullut näin taitava. En kyllä ymmärrä vieläkään :D Nää on mielettömän hienoja ja mallikin on söpö :) Terkkuja!

    VastaaPoista
  4. Kivoja! Minä olen niin monesti meinannut ostaa jotain näistä, mutta koen omaan käyttöön liian levottomiksi nuo kankaat :) Vaikkakin kuosit on kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruudulla alkuun pohdin samaa,mutta tilasin sitten kuitenkin. Ja tuon viimeisen ostin lapsimessuilta, se iski livenä ihan erilailla :) tausta on sellainen likaisen läikikäs, vähänniinkuin vanha paperi. Pienet tahrat siis sulautuu joukkoon mainiosti :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3