tiistai 15. joulukuuta 2015

Ei vain joulumekko

Scroll down for English.


Mulla on pakkomielle mekkoihin. Harmi sinänsä, että esikoinen ei niitä juuri pidä, noin niinkuin arkena. Koska joulu on tulossa, pitää äidin tietenkin päästä tekemään joulumekko!

Noshin Vilske-trikoo on 100% puuvillaa. Kun se tuli loppusyksystä myyntiin, alkuun karsastin sen epämääräistä kuviointia ja elastaanittomuutta. Mutta sitten sain täydellisen vision: leveäolkaiminen laatikkomainen mekko, jossa keskellä rypytys. Sopivaa kaavaa ei löytynyt, joten lähdin kaavoittamaan itse. Siis kyllä, minä piirsin kaavat! Ihan siis piirsin, alusta asti. Vähän otin jostain tytön vaatteista mittasuhteita.

Mekko on kahdesta palasta ommeltu: helman rypytin rypytyslangalla ja sitten vielä ylä- ja alaosan väliseen saumaan kuminauhan. Aloin rypytyksen framilonilla, mutta tämä on senverran jämäkkää ja paksuhkoa (paksuudeltaan verrattavissa ehkä semiohueen joustocollariin), että kuminauha tuntui toimivan paremmin. Pääntien toteutin jälleen alavaralla, tällä kertaa ensimmäisellä yrityksellä nappiin! Pääntien saumassa on framilonia lörpähtämisen estämiseksi. Ompelin ihan vaan suoralla alavaran kiinni, kuten myös kädentiet ja helmakäänteen. Tämä ei nimittäin ole kovin joustavaa, joten pysynee hyvin. Aina voi jälkeenpäin tehdä kaksoisneulalla uudestaan, jos ratkeaa. (Mielestäni kaksoisneulaommel ei edes ole kovin pitävä, meillä pojilla räksähtelee vaatteesta jos toisestakin kaksoisneulatikkaukset.. Ollapa peitetikkikone!! <3 <3 ) Puuvilla oli ihanaa ommeltavaa. Ei yhtään venyvää, eikä vanuvaa, mutta silti joustaa hieman.

Siis oikeasti. Tämä on harvinaista. Kerrankin visio ja toteutus kohtasivat täydellisesti. Hihojen kaavoituksessa meinasi sormi mennä keskelle suuta, mutta niistä tuli juuri sellaiset kuin pitikin. :)

Sitten vielä se kriittinen hetki: kelpaako tytölle. Nimittäin ensin, kun näki pelkän kankaan, irvisti ja katsoi mua kummeksuen. Mutta valmiista mekosta tykkää todella paljon. Sanoikin, ettei ole enää ihan pikkutyttöjen mekko, vaan muodikas. Värimaailma ja kuvio sopii hyvin isommallekin tytölle. Lisäksi tämä on toisaalta tarpeeksi jouluinen mekko, muttei ihan pelkästään. Itse näen kuviossa pipareita ja glögiä (joku mustetahratesti tässä kuviossa ehkä on taka-ajatuksena - mitä sinä näet? :D ), muttei kuitenkaan liian selvästi, jotta menee ympäri vuoden.

PS. Facebook-sivuillani on arvonta käynnissä!

PPS. Käpysen kangaspaketin voitti Hanna Fagerholm. Vastaathan sähköpostiini! :)

-----

I love dresses, and making them is so much fun. The only thing is that my daughter isn't so keen on them. So, as christmas is coming, I needed to make her a new dress for it.

This Vilske tricot is from Nosh. I didn't like it at first, but when I had a vision of a rectangle-like dress with a elastic ribbon on it's waist and broad armholes, i just had to buy it. I couldn't find a perfect pattern so I made one. I mean, I made a pattern! I even drew it on a paper! The most unusual thing is: for once, I have managed to make my vision true. It was really supposed to be just like this. <3

The dress is made of two pieces: first I ruffled the hem and then added some elastic ribbon to the seam between top and hem pieces. There is some framilon ribbon in the seam of the facing. Hems are stiched with a simple straight stitch: the fabric isn't that stretchy, so I think they will endure. And if not, I'll stitch them again with a double needle.

It fits as a christmas dress, but not entirely. I can see some gingerbreads and glogg in the pattern, though I'm not sure if it's what they're meant to be. Another reason, why it's not just for christmas. :) What do you think? 

30 kommenttia:

  1. Onpas ihana<3. Vyötärösaumalla voisin itsekin päästä nuista puolenmetrin puuvillakankaista eroon. Jossakin on se tyttövauva, jolle niistä oli aikoinaan (4v sitten) tarkoitus tehdä jotain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eveliina ♡ Löysänmallisia saa puuvilloista hyvin, ja rypytys tekee vähemmän telttamaisen. :D Myös Mekkotehdas on loistava puuvillamekoille. :)

      Poista
  2. On ihana ja hyvin onnistunut kaavoitus. Tuo materiaali on siis joustamatonta trikoota? Varmaan samaa kuin mitä pari vuotta sitten oli mallistoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! ♡
      On juu aika joustamatonta. Sellaista ihan tavallista, perinteistä puuvillasingleä, joskin melko jämäkkää paksuutensa vuoksi. Pari vuotta sitten en ommellut, joten en tiedä siitä. :)

      Poista
  3. Näyttää todella kauniilta! Kiva, että kävi tytönkin mieleen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina ♡♡ Joo, kyllä huokasin helpotuksesta. Ei ihan neitimäisin väri ja kuosi mutta hyvä kun upposi!

      Poista
  4. Voi kääk miten ihana ♡♡ mä taas ihastuin tohon vilske kuosiin heti, liekö just sopivan epämääräinen mun makuun ;) mullakin sitä kaapissa pieni pätkä on, pitäisi vaan löytää kanssa joku idea siihen!

    Hyvin olet onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ideh ♡ :)
      Alkuun pidin liian sekavana ja jotenkin ihmeellisenä (:D) mutta tää onkin just sopivan ei-mitään-esittävä ja värit on ihanat. ♡ Aina ei tartte olla selkeitä hahmoja! :)

      Poista
    2. Mulle taas se sirkus-kuosi oli aluksi ihan nounou, mutta kyllä se sittenkin oli ihan kiva :D

      Tässä vilske-kuosissa jää katsojalle kivasti varaa nähdä mitä itse haluaa :)

      Poista
    3. Nojoo, sanotaan että se ei ehkä ole mun lemppari. Polku sensijaan. ❤❤❤❤ En oo vaan saanut sitä tilatuksi, pöhkö minä :D

      Poista
  5. Mun mielestä toi kangas on justiin ihana! Ja mekkokin on suloinen ♡

    VastaaPoista
  6. tosi nätti malli ja kangas sopii niin hyvin tähän mekkoon.

    VastaaPoista
  7. Wau, tosi nätti mekko ja hyvä sinä, kun kaavoitit itse :). Mua ei haitannut tuossa kankaassa yhtään elastaanin puute, melkeinpä päinvastoin ja kun olen ommellut jonkin verran Marimekon puuvillasingletrikoista tuntui tuo niihin verrattuna ohuelta ja ihan riittävän joustavaltakin :). Tosiaankin ihan mahtava materiaali työstettäväksi, kuten kirjoitit. Ihanat kuvat tytöstäsi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! :)
      Mäkin oon noita lakanoita Marimekon tasaraidasta vääntänyt, tää oli munkin mielestä miellyttävämpää ommella. Tasaraita on venyvämpää ja vanumampaa taas mun mielestä, tähän verrattuna. :D

      Poista
  8. Se onnistumisen tunne kun tekee kaiken itse ja onnistuu on ihan mahtava! Ja miks ei olis onnistunut, olet taitava! Kaunis mekko ja varmasti monikäyttöinen. Ja superhyper mahtavaa voittaa kankaita! Katsoin tuota kangasta jossain messuilla ja mietin, että tuosta tulis sikon tytöille ihanat paidat. Ne kun on kissaihmisiä eikä enää ihan pieniä tyttöjä, joten eivät säikähdä kissaa ;) Kiiiiiitos!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä,niin on! :) Kiitos kehuista Hanna ♡♡ Olepa hyvä :D hyvä ettei tytöt säiky, on nuo kisulit aika hurjia. ;)

      Poista
  9. Wau! Todella onnistunut mekko! Kangas on tosi kiva. Ja hatun nosto kaavoitukselle, olet onnistunut siinä tosi hyvin. Ihanat kuvat ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ❤❤ Simppelihän tuo kaava on, mutta silti oon iloinen ja rinta rottingilla. :)

      Poista
  10. Hei mahtista! Onnittelut onnistuneen kaavoituksen johdosta! :) Kivan mekon olet tehnyt. Mekkoken tekeminen ja käyttäminenkin on ihanaa. Minusta on niin kivaa, kun toinen lapsista on tyttö ja hälle voi tehdä mekkoja. Toivon, että tottuu käyttämään niitä niin, että kelpaavat isompanakin. Itse olen vasta myöhäisellä aikuisiällä eli pari vuotta sitten alkanut käyttämään mekkoja ja nykyisin en enää muita vaatteita haluaisikaan käyttää. Housut tuntuu ahdistavilta. Sellainen ärsyttävän pakattu olo tulee niissä. Ja niin, kiva että mekko kelpasi myös teidän tytölle. On tylsää, jos vaate jää käyttämättä. Eipä muuten ole epäilystä siitä, kuka tuon tytön äiti on! Ihan miniversio sinusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 <3
      Musta on kans tullut ihan mekkoihminen. Ennen en ollut ollenkaan. Ompeluinnostus ja edellinen loppukesän raskaus (oli se hellekesä ja olin valas) sen sai aikaan. Nyt tuntuu housut ahdistavalta mullakin, dr. Denimit on ainoat, joita jotenkuten voin pitää ja ne taitaa olla lähemmäs farkkucollaria kuin oikeat farkut :D
      Ja kiitos kehuista (mun suuntaan ;) ), tuota kuulen paljon, että on mun pieni kaksoisolentoni. :D <3

      Poista
  11. Ooh, aivan ihana mekko! Mekko istuu täydellisesti tytölle, todellakin onnistunut kaavoitus! Nämä on niitä ompelun huippuhetkiä kun lopputulos vastaa sitä mitä olit suunnitellutkin, ei muuta kuin seuraavan kaavoituksen pariin:) mustetahratesti..hmm..näen tulppaaneja, dominokeksejä ja..ei vaan:) Kaunis kuosi! Meidän 3,5v tytöstä tuli viime viikolla mekkoihminen. Tällä hetkellä ei suostu pukemaan oikein muuta päällensä kuin mekkoja. Huomenna täytyykin pari mekkoa ostaa jouluostosreissulla ensi hätään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) No älä muuta virka, oikein niitä ompelun herkkuhetkiä ❤ Ja tosta kuosista saa kyllä vaikka mitä kun eri kulmista kattoo :D Oi, sulle on mekko-ompelua luvassa! ❤

      Poista
  12. Kaunis mekko ja todella hyvin onnistumut kaavoitus :)

    VastaaPoista
  13. Ihana <3 Muistan tästä kuosista käydyn keskustelun, sä sitten kuitenkin innostuit! Ja onnistuneesti kaavoitit! Itse kaavoitan aika monesti itse, eikä se tosiaan johdu mistään ahkeruudesta vaan siitä että mulla on vinksahtanut tapa ajatella asioista että "ei se nyt niin vaikeeta voi olla!". Sen vielä sanon, että ihan samanlainen ilme on tuossa yhdessä kuvassa kuin sulla jossakin aiemmassa, ihan sinun näköinen tyttö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo!! Alkuun en tykännyt, mutta sitten kun visio lävähti mieleen,en päässyt siitä eroon. Ja nyt oon ihastunut kuosiin, haluaisin itellenikin samanlaisen :D Tosta kaavoittelusta, teen monesti niin, että lähden jostain valmiskaavasta liikkelle ja lennossa muutan niin paljon, ettei enää samaksi tunnistaisi. Ja joskus otan valmisvaatteen ja saksin noin suunnilleen sinnepäin ja tuonne lisää ja tuohon sauma ja.. :D en tiiä, lasketaanko noita. :D
      Kiitos ♡♡

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3