Olen vähän harmitellut, kun aloitin ompelun vasta tyttären mekkokauden jälkeen. Sormet syyhyäisivät ompelemaan vaaleanpunaista unelmaa, kellohelmaa, söpöisyyspukineita.
Työssäni sain auttaa kahden minulle tärkeän naisen tyttäret maailmaan. Se on aina jotain spesiaalia, olla läsnä ystävän tai sukulaisen lapsen syntymässä. Toisaalta piinaavaa mutta ah, niin erityistä. En tiedä, olenko täysin kuivin silmin vielä selvinnyt näistä tilanteista. Vähintään nieleskelen herkistymistäni - eihän hetki ole minun, vaan perheen.
Ilokseni olen saanut nähdä näitä viimeisimpiä pieniä söpöliinejä. Liian harvoin, mutta olen nähnyt kuitenkin. Äkkiä muuten lähtee se vastasyntyneen näkö, ei meinaa tällainen kätilönplanttu tunnistaakaan kun kolmi-nelikuista pitelee sylissään.
Ompeluasiaan.
Sain tehdä näille ihanille neideille niitä söpöiluvaatteita, söpöilykankaista. Niistä vaaleanpunaisista, mitkä on omalle esiteinille jo ihan nounou. Pääsin ekaa kertaa kokeilemaan mekkobodya!
Ylempi mekkobody tuli toiselle pienokaiselle, alla olevan setin tein toiselle. Siiri keinuu-kuosi on oikeasti enemmän marjapuuron värinen, ei niin lila, kuin kuvassa siis.
Kaavapohjana käytin Kisuliini-kaavaa (Ottobre 6/12) koossa 68. Ottobren kaavat ovat isokokoisia, joten mittoja kyselemällä tulin siihen tulokseen, että 74cm vaatteisiin siirtyvälle neitokaiselle tämä koko oli myös sopiva.
Kaavamuokkausvinkit mekkobodyyn hain Kaavoista viis -blogista. Todella hyvät ohjeet!! Monilla on Kisuliinin kanssa ollut ongelmia pääntien kanssa, kun on niin pieni. Lisäsin raglansaumaan kantin ja nepparit noihin mekkoihin. :)
Testasin vielä silitysarkkeina tekemiäni ompelumerkkejä yhteen mekkoseen. Ei ainakaan kutita.
Kankaat:
Perhosjersey: Nosh
Siiri keinuu: Paapii Design
Linnunlento: Pehemiä/Ommellinen