keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Tasaraitaiset, käsintehdyt joululahjat

Scroll down for English

Ette nyt pääse joululahjapostauksista millään eroon. Vielä on tämän jälkeen yksi tai kaksi tulossa. En nimittäin pysty/jaksa/kykene valtavaa megapostausta kirjoittaa (enkä lukeakaan). Säästän teitä ja itseäni ;)

Aloitan lakanoista. (Juu, ette sitten millään pääse niistäkään eroon. Paitsi nyt. Viimeinen lakanatulva. Lupaan!!) Nyt voin paljastaa salaisuuden: tein niitä nimittäin 16 kappaletta. Siis pussilakana-tyynyliinasettiä. Raidat vaan vilisee silmissä (tasaraidoilta sensijaan ette saa rauhaa, sen lupaan).

Pahoittelen nuhjuista lakanakollaasia. Kuten aina joulun aikaan, piti olla vikkelä kuvien kanssa, eikä valon odotteluun ollut aikaa. Sentään yhden siedettävän pinokuvan sain napsastua.

Jos lakanaohje kiinnostaa, sen uudesta alasivustani, DIY-ohjeista. Valmiina ompeluksena lakana on esitelty tarkemmin täällä.


Ompeluryhmissä yksi ehdoton lahjahitti tänä vuonna on ollut kousteussyöppö. Nuo auton tuulilasin alle tai treenikassiin heitettävät, silicaraekissanhiekalla täytetyt pussukat. Omani tein YLLÄTYS YLLÄTYS tasaraidasta. Jätin täyttöaukon ja ompelin kokonaan sivun suoralla umpeen, käänsin "luukun" pussin päälle ja liimasin tekstiililiimalla kulmistaan kiinni. Heti näin että nämähän todella ovat syöppöjä, ja piirtelin kangastusseilla erinäköisiä ukkeleita. :)

Nämähän kuivatetaan 120C uunissa parin tunnin ajan, saunassa, patterin päällä tai ihan vaan kuivassa sisäilmassa sitten kun vaikuttaa siltä, etteivät enää oikein toimi. Sitä en tiedä, kuinka monta kertaa silicarae kestää kuivatuksen ja uudelleenkastumisen. Ihan hupaisia veikkosia, eikö? 

 -----

You just can't get rid of my beddings... Nor these Marimekko stripes :D I promise this is the last post about the freakin' beddings but the stripes keep on coming.. At least in one more post.

Just like many other blogger, I too want to show you what I've made for Christmas. This time I managed to sew 16 sets of beddings. Phew. Sorry for the bad images, you know how it is trying to make everything on time. There was no time to wait for the bright hours of the day! (In Finland this is the darkest time of the year.. Here in South sun was up for 5-6 hours a day.)

In my sewing groups, a huge Christmas hit has been "moisture eaters".. Or how could I say it in English. You just put silica gel (aka white cat litter) inside a pouch and close it. When it doesn't work as well anymore, you can put it in an oven 120C for 2hrs or in a sauna. It removes the moisture from car's windshield so it's easier to just start driving, without having to wait for the blowers to dry it.
Cute little fellas, right? :D

8 kommenttia:

  1. Vau, oot kyllä ollut ahkera. Trikoiset lakanat on ihan parhaita, niissä on ihana nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan näissä puuhaa, mutta voittajafiilis näin jälkeenpäin. :) Niin on, aivan ihanat nukkua! <3

      Poista
  2. Ihania lakanoita ja nuo syöpöt on aivan ♥

    VastaaPoista
  3. huh mikä urakka:) Todellakin hieno ja käytännöllinen lahjaidea! Kosteussyöppö olikin minulle ihan uusi juttu, hauskan näköisiä syöppöjä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidettyjä lahjoja ovat (tietojeni mukaan :D) olleet. Kosteussyöpöt oli mulle uusi juttu kans, viimetingassa päätin tehdä. Käteviä!

      Poista
  4. Hattua nostan, hieno suoritus! Varmasti raidat on vilisseet silmissä. Ihana teksti lakanoissa <3! Noi kosteussyöpöt on hauskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HannaMi ❤ ne on kyllä hauskannäköisiä veikkosia, vaikka itse sanonkin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3