perjantai 30. lokakuuta 2015

Housuja housuja, housujahousujahousuja.



Viime postauksessa kokeilin paitojen lomassa myös Noshin baggy-housujen kaavaa (SK 5-6/2015). Ihastuin pöksyihin, ja niin ihastui myös tyttäreni. Halusi samanlaiset lökäpökät kuin pikkuisimmalla. Onneksi kaava on aina kokoon 128cm asti ja vaikkakin isot lapset käyttävät jo kokoa 134, Noshilla on kuitenkin tunnetusti reilut koot ja 128cm on jopa reilut.  Varsinkin lasten vaatteissa pitkää käyttöikää on ajateltu kaavoituksessa, mutta lisäsin vielä varmuuden vuoksi aavistuksen lisää pituuksiin sekä hieman väljyyttäkin, sillä tähän kyttämäni joustocollege on paksua ja nurjalta puoleltaan erittäin pörröistä laatua.

Siinä siis olisi pöksyjä koko katraalle. Paksu, pörröinen ja pehmoinen joustocollege on tilattu Koot.fi:stä. Ensimmäistä kertaa pökiä jalkaan vetäessään, huokaisi kumpikin junnu: "oiiih, niin ihanan pehmoiset!". Ja voin sanoa, on myös lämpöiset. Ihan loistavat näin vähän vilpoisiin säihin, kun "isot" lapset ei kehtaa laittaa pitkiä kalsareita tai ulkkareita kouluun.

Lisäksi pikasurautin pikkuiselle taskuttomat versiot Noshin luomuvelourista, joka on tilkkulaatikossa ollut noin vuoden verran odottelemassa sopivaa käyttöä. Raitaresorit kaikki Noshilta. Sopii muuten ihan nappiin tämän Karelia-paidan kanssa nämä vaaleansiniraitaiset pökät. :)

Sellainen housutehdas meillä tällä viikolla. Seuraavaksi ajattelin kehitellä teille urheilullisen haasteen. Paikoillanne, vaalmiina? ;)

...Jaaa HAPPY HALOWEEN!! (Lasten omat maskeeraukset, äiti leikki lasten kanssa picmonkey.com:lla. ;) )


And English: (By the way, what do you think about my English posts? Please, leave a comment. I know you're there, my Google Analytics has told me :D )

I tested some Nosh-patterns in my latest sewing post. I fell in love with the baggy pants and so did my daughter. The sizes go up to 128cm and even though my older kids wear size 134cm, it doesn't matter because the sizing with Nosh clothes is quite large. They are also made to last long with a growing child (in this case, it means long ribbings and baggy look which gives some space to grow). I only added little length and seam allowances, mainly because the stretch college I used (from Koot.fi) is very thick and furry. The kids just love the fabric: "Oooh! They're sooo soft!" they said while trying them on. And warm, too. Just perfect for the cooling weathers for kids who think they are "too big" to wear stockings or extra leggins under their regular pants. I rather make them warmer pants than fight with them every morning.

I also made an extra pair without the front pocket to the little one. I used a piece of spare velour from some old projects. That fabric's from Nosh organics, like all the stripy ribbings, too. All organic.

HAPPY HALLOWEEN TO YA'LL!! (Kids made their make-up by themselves. We played with picmonkey.com together ;) )

Next time I'll be challenging you with some more sporty stuff. Ready, set...? :D

16 kommenttia:

  1. Minunkin on nyt pakko kokeilla tuota kaavaa - niin hienoilta sinun housutrio näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Pikkupippuri! :) Tää on kyllä kiva kaava. Lapset alkuun vähän vierasti tuota baggy lookia, mutta valmistumisestaan asti (eli iltapäivästä) eivät ole ottaneet jalasta pois. :)

      Poista
  2. Onpa kivan näköiset :) Ja varmasti mukavat jalassa, tein itsellenikin harjatusta joustocollegesta kotihousut joihin on niin ihana sujahtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aino-maria :) Tämä jc on vielä yks askel muhkeammaksi normaalista harjatusta versiosta. Sisällä on siis samettisen pehmoista pörröä. Aika näyttää, mitä sille pesuissa käy. Nyt on ainakin ihanan pehmoista ja lämpöistä. <3

      Poista
  3. Aivan ihastuttavat vaatteet ja tuo leggarikaava näyttää napakympiltä,täytyy lähteä kirjastosta lehteä metsästämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milmajohanna. :) Vaikka leggareita en surautellutkaan tällä kertaa ;) Suosittelen joko kirjastoa tai sitten uusimman SK:n mukana tulee kaupanpäällisinä toinen lehti mukana. Osassa on tuo 5-6/2015, josta tämä löytyy! Osassa sitten on joku muu, joten ole tarkkana, jos päädyt ostoksille. :)

      Poista
  4. Hyvälle näyttää taas! Tuollaiset housut on ihan parhaita, mukavia päällä, kivan näköisiä ja siistejä. Ihanat kuvat teidän lapsista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) No niinpä, kivan rentoja pöksyjä on kyllä! Tykkään mallista kovasti, eritoten tuolla pikkuisella. Vaippa mahtuu hyvin ja on mukavat päällä. :) Taas oli ihan mutama vaan näitä julkaisukelpoisia. Vähän oli riehakkuutta ilmassa. :D

      Poista
    2. Kiitos Hanna :) No niinpä, kivan rentoja pöksyjä on kyllä! Tykkään mallista kovasti, eritoten tuolla pikkuisella. Vaippa mahtuu hyvin ja on mukavat päällä. :) Taas oli ihan mutama vaan näitä julkaisukelpoisia. Vähän oli riehakkuutta ilmassa. :D

      Poista
    3. Kiitos Hanna :) No niinpä, kivan rentoja pöksyjä on kyllä! Tykkään mallista kovasti, eritoten tuolla pikkuisella. Vaippa mahtuu hyvin ja on mukavat päällä. :) Taas oli ihan mutama vaan näitä julkaisukelpoisia. Vähän oli riehakkuutta ilmassa. :D

      Poista
  5. Hienoja pöksyjä!! Näitähän niitä aina tarvitaan:) ihmettelin et miten bloggeriin ei tule sinun postaukset näkyviin, mutta sitten muistin että vaihdoit sen osoitteen..yritän muokata et päivittyis suoraan tuohon etusivulle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todellakin, just sellaista perus tarvevaatetta. :)
      Koita klikata tosta sivun reunasta eka itsesi pois lukijalistalta ja sitten takaisi, pitäisi päivittyä :)

      Poista
  6. Voi miten ihanat housut!! Mäkin haluan tuollaiset! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! :) Oiskin mahtavaa jos kaava olisi aikuistenkin koossa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3