tiistai 9. kesäkuuta 2015

Vihdoin!

Siis vihdoin se on valmis! Hupparini, jota olen tehnyt jo varmaan kaksi kuukautta. Aina pari saumaa sinne, sitten taas pari tuonne. Välillä tarpeeseen vaihdettiin eriväriset langat koneessa ja huppari-parka sai kärsivällisesti odottaa lastenvaatepinkan takaa, että sain taas harmaat langat saumuriin. Tuhat syytä ompelun keskeyttämiselle sen tuhat kertaa.

Pitkään olen tarvinnut hupparia, mutta kun sopivaa kaavaa ei ole tuntunut löytyvän. Sitten löysin Pikku Hoon blogista ruskamekosta muokatun hupparitunikan, pari ruskamekosta muokattua hupparia löytyi myös facebookin ompeluryhmästä. En tiedä, mikä näistä iski ensin silmään, mutta ihastuin. Avot! Uskalsin jopa lähteä saksimaan ihanaa Verson Puodin meleerattua harmaata Paratiisin puutarha-joustocollegea. Ahh, kankaiden kangas, tuo paratiisi. <3 (Muutamassa eri värissä odottaa saksimista, sitten kun uskallan...)


Mutta kuulkaa, kyllä kannatti odottaa. Minä ainakin tykkään ihan hirmuisesti. On ollut joka ikinen päivä käytössä valmistumisensa jälkeen. On melko virtaviivainen, muttei kuitenkaan ihan makkarankuori. Olettaisin, että tämä on parhaimmillaan kun saan vielä vähän näitä viimeisiä sitkeitä raskauskiloja sulatettua.

Kaava tosiaan ruskamekosta sommiteltu, lainasin Sussu-tunikasta huppua, mutta siitä ei ihan hirmuisesti jäänyt alkuperäistä jäljelle. Sain jälleen kerran paljon apua facebookin ompeluryhmästä, ja sieltä sain hyvän vinkin laittaa kaksinkertaisen resorin hupun puoliskojen väliin. Tykkään!


Kivastipa sattui Eurokankaan palalaarista löytyneen neuloksen ja Käpyseltä ostattu resori mätsäävän. Harvoin löytää eri paikoista ihan näin sävy sävyyn tuotteita! Ompelumerkkiin hoksasin laittaa grosgrain-nauhaa koristeeksi.



 PS. Nyt voit tykkäillä sivustani myös facebookissa! Woopee!!

15 kommenttia:

  1. Ihana huppari! Mietin teenkö vetoketjulla vai ilman, taitaa tulla ilman tällä kertaa :) huppuidea kiva, itekin taisin bongata sen..

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuula! :) Laitathan sitten kuvia blogiin!

    VastaaPoista
  3. On kyllä todella hieno! Tekemisen ilo ja riemu välittyy näistä kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Piia :) tekeminen on pääsääntöisesti iloista ja nautinnollista, jos vain saa rauhassa ommella :D

      Poista
  4. Kiva tuosta tuli, hyvin muokkailtu kaavoja! Sopii siulle kuin nenä päähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Tästä tuli ihan mun näköinen kyllä. Kaavanmuokkaus vetoketjulliseksi huppariksi jännitti, mutta kannatti kokeilla. :)

      Poista
  5. Aivan ihana! Mulle ei ole tulllut mielenkään muokata ruskasta vetoketjuhupparia, loistava idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Unelmallinen :) Pitkään metsästin ihan hupparikaavaa mutta onneksi törmäsin noihin muiden hupparimuokkauksiin ja lainasin ideaa!

      Poista
  6. Ai vitsit kun ihana huppari ja kaunis on Johannakin! Vau!

    VastaaPoista
  7. Hieno ja istuu sinulle hyvin. Määkin oon juuri luonut blogilleni, kauan jahkailtuani, fb-sivut. Vakoilin vähän mallia samalla :) Kannattaa varmaan laittaa tuonne sivuun lukijoiden ja blogloving linkin mukaan myös se fb-linkki.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3