sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Raitaa

Kävin Marimekon ystävämyynneissä tuossa viikko sitten, ja sieltähän tarttui matkaan vaikka sun mitä kangasta (hups).

Tasaraitatrikoista oli heti mielikuva, mitä niistä teen. Pikkuiselle siis Fawn-leikkihaalari uusimman Ottobren 6/14 ohjeella. Toki pienin muokkauksin: tein laiskannaisen hihat, koska en peitetikkikonetta omista ja ompelukoneeni on niin karvalakkimalli, ettei siinä mitään hunajakenno-ompeleita ole (ja siksakista tulee rumaa jälkeä mielestäni).  Mukelon päällä lahkeen- ja hihansuut kertaalleen käännettynä.





Koko 68, mutta koska kestoilemme, selän pituutta lisäsin hieman, jotta käyttöikä olisi pidempi. Väljää siis vielä on, mutta hyvä niin. Tällähetkellä ei vaatteista ole pulaa, joten parempi vaan tehdä tulevia kuukausia ajatellen. Ensi kerralla kyllä jätän sivusaumanvarat pois, sen verran löysä tuo on sivusuunnassa.


Pahoittelen kuvien laatua, pimeään aikaan ei meinaa saada hyviä kuvia sitten millään.

Salama saa aikaiseksi aika hauskoja ilmeitä. :D




Kukkuu! On muuten ihan älyttömän söpöä, miten jalat tutkii toisiaan. Aina jalkapohjat vastakkain. <3








Sitten vielä bodyn jatkokappale, jonka vapaalla kädellä surautin isomman pojan risoista housuista. Kestovaippailijoille ja pitkäselkäisille ihan must! Suosittelen kaikille muillekin, lisää bodyjen käyttöikää. Ainakin ManyMonthsin jatkokappaleita on markkinoilla valmiina saatavilla.

 Piti käyttää Karnaluksilta tilaamiani Koh-i-noorin neppareita, sillä Prymiä ei saa näemmä mistään sopivan kokoista. Nuo 10mm nepparit kun ei sovi kaupan vaatteiden kanssa yhteen. Kertokaa ihmeessä jos tiedätte kotimaastakin jonkun paikan, josta noita saa! Kuvasta muuten näkyy noi 10mm neppareiden paikat. Kyllä, yritin niitä ensin.





Seuraavaksi vaihtuu saumuriin harmaat raidat. Palloa ja seepraa luvassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. <3