keskiviikko 12. elokuuta 2015

Paratiisin puutarha (niin ja se mekko siitä)

Saanko esitellä yhden kangasrakkauteni, Verson Puodin graffitinharmaa Paratiisin puutarha, joustofroteena. Ennen en joustofroteesta materiaalina välittänyt, mutta nyttemmin olen sopeutunut. Joissakin kuoseissa, kuten juurikin tässä paratiisissa, froteen elävä pinta antaa kuviolle lisää ulottuvuutta ja tekee siitä jollakin tapaa eläväisemmän. Tämä Verson frotee vielä kaiken kukkuraksi laskeutuu todella kauniisti ja on erittäin kestävää. Lisäksi sitä on helppo ja mukava ommella.
Kaavana Ruskamekko, josta kädensuut ja pääntien leikkelin reilulla kädellä ja huolittelin framilonin avulla. Framilonhuolittelukin on mukavan helppoa joustofroteen kanssa, ei vedä ryttyyn herkästi, kuten trikoon tai ohuen joustocollegen kanssa.
Tämä on oikein mukava mekko. Ainoa, mitä mietin, on istuvuus. Olen tottunut kireämpiin ja paremmin istuviin mekkoihin. Imetysvaatteita käyttäessäni olen myös tottunut rinnan alla menevään imetysluukun kuminauhaan/framiloniin, mutta tässä sitä ei ole. Kohtalaisen rintavana ihmisenä mekko jää siten "roikkumaan" noista rinnoista, eikä se ehkä vartalotyypille ole sopivin. Vai, mitä mieltä te olette? Framilonia rintojen alle, pieni kavennus rinnan alta/vyötäröltä, helman kavennus? Rehellistä kommenttia, kiitos! Olen nimittäin pyöritellyt tätä mielessäni pitkään. Mekko kun on valmistunut jo pari viikkoa sitten, mutta vasta nyt sain blogattua.




23 kommenttia:

  1. Valtavan kaunis mekko, sopii sinulle todella hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Oijoi! Aivan I-hana! Tästä innoittuneena taidan käydä omaa palaani saksimaan..;-) Tuotahan voi syksymmällä käyttää hyvin sukkisten ja neuletakin kanssakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SariJohanna! <3 Niin voi :) nyt helteillä on ehkä aavistuksen turhan lämmin ollut, mutta muutoin loistava kesällä ja talvella. Olen sellainen kuumakalle, että yleensä sisätiloissa olen lyhyillä hihoilla kesät talvet :)

      Poista
  3. Istuupas nätisti sinulle tuon mallinen mekko. On varmaan aika monikäyttöinen, kun asustaa vähän eri tyyppisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Juu, samaa pohdin minäkin. Ilme muuttuu heti kun laittaa korkkarit vs. ballerinat, korut tms. :)

      Poista
  4. Mä oon myös sillä kannalla, että toi on ihana just noin :)

    VastaaPoista
  5. Ihana on! Itsekin tykkään rinnan alla olevasta kumpparista, mutta tässä se rikkoisi turhaan kuviota. Eli näin on hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! <3 Niinhän siinä kävisi, ja siksi alunperin en sitä lisännyt. :)

      Poista
  6. Hieno mekko! Mulla on itsellä kaksi Ruska-mekkoa Paratiisi-joustofroteesta, kirkkaanpunainen ja sammaleenvihreä. Aivan ihana materiaali, joka on hyvä ommella ja kestää haalistumatta rummutuksetkin. Minusta tuo mekko istuu sinulle kauniisti, eli en tekisi muutoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lanka, ruukku ja Pegasos! :) Joo, tämä materiaali on ihan huippua. Mulla on Yhdessä-joustofroteesta yksi mekko ja se on pyörinyt pesukoneessa paljon. Värit pitäneet tosi hyvin, ehkä hieman nyppyä tullut nurjalle. Mutta hyvin vähän. :) Sitten ostin ihan ensimmäiseen itselleni tekemään tunikaan halpaa joustofroteeta, ja sen laatueron kyllä huomaa. Tuntuu kun ois kylpytakki päällä kun sitä pitää.

      Poista
  7. Ihana mekko! Just tämmösen tarttisin, joka istuis rinnuksilta mutta sitten olis löysempi siitä alas päin. Ja, samainen kangas odottelee mekkoseksi/tunikaksi pääsyä :) Tämä istuu kyllä tosi kivasti, en muuttais minäkään. Tuosta framilonilla huolittelusta piti kysyä, että sekö vain ommellaan nurjalle ja käännetään? Pitääkö sitä venyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heluna! :)
      Itse en juurikaan venytä framilonia, korkeintaan ihan aavistuksen, sillä tavalla, että kädelläni kun framilonnauhaa ohjaan, se tuo hieman kitkaa. Saumuroin framilonin nurjalle, saumurissa diffi täysillä. Pitää varoa venyttämästä liikaa, muutoin kangas herkästi rypyttyy. Sitten käännän reunan nurjalle ja kaksoisneulalla päältä (oi kun olisi peitetikkikone!)
      Esim täällä on hyvä ohje framilonhuolitteluun: http://karkelokukka.blogspot.fi/2013/08/paantien-huolittelu-framilonin-avulla.html?m=1

      Poista
    2. Kiitos neuvoista ja vinkistä :)

      Poista
  8. Hyvin tämä minustakin istuu sinulle. Kaunis mekko ja nainen!

    VastaaPoista
  9. Ihana! Minusta mekko istuu sinulle todella hyvin :) Paratiisin puutarha on yksi minunkin ikisuosikki kuoseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen. :) Tuo on kyllä niiiin kaunis kuosi. Yllätyin, miten paljon tästä joustofroteisena tykkäänkään!

      Poista
  10. Tosi kaunis mekko ja tykkään kuosista paljon:) Kuvien perusteella mekko näyttää kyllä istuvan hienosti päällesi. Ostin varmaan reilu vuosi sitten harmaata jääkukkafroteeta omaa tunikaprojektia varten, siellä se kaapissa vielä muhii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Villa Pipo! :) Nyt kun mekkoa olen käyttäny, siitä on tullut ihan lempparini :) Mulla lojuu montaa kangasta kaapissa odottamassa ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3